Marxilaisuus tulevaisuuden teinviittana!

Marxilainen sivistyneistö on tieteellisen maailmanakatsomuksen hallitsevaa ja sitä soveltamaan pystyvää työväkeä, erotuksena työläisitä jotka elävät vaistonvaraisesti, arkiajattelussaan.

Marxilainen sivistyneistö on välttämättömyys, kunnes työväestö on sosialismin jälkeisessä ajassa, kommunismissa saavuttanut riittävän sivistyksen tason.

Tieteellinen maailmankatsomus on työväenluokan maailmankatsomus. Sana tieteellinen määrittää miten se muodostuu ja miten sitä pitää lukea ja soveltaa!

Tulevan tuotantotavan määrittää tarve, se sama tarve, joka määritti myös kapitalismin synnyn. Tämä tarve ei synny mielessämme, se on ja elää objektiivisesti olemassa olemme toteuttajana, halusimme tai emme. Tämä koskee meitä kaikkia, koko ihmiskuntaa, myös venäläisiä.

Tästä seuraa, ettei meidän mielemme tuotantotapaamme muuta vaan tarpeemme sen sanelee. Jos nykyinen tuotantotapa ei pysty tuottamaan tarpeillemme olemassa olomme takamaa järjestelmää, syntyy tilalle uusi, joka siihen pystyy. Jos se ei synny järjen toimesta, se syntyy kaaoksen, ihmisten itseliikunnan toimesta, ihan kuten mustat pörssit syntyvät tyydyttämään tarpeita, kun niitä ei muu järjestelmä tyydytä!

Kapitalismi järjestelmänä, tuotantotapana sanelee ne ehdot, joilla yksittäiset kapitalistit toimivat. Ja koska elämme tuotantotapamme perustalla, olemme me kaikki kapitalismin kuvia luuloinemme ja tahtoinemme, jota vain tietoinenmieli voi mahdollisuuksiensa rajoissa hallita.

Marxilaisuus on tulevaisuutemme teinviitta, koska sen perusta lepää tuotantotapojen ketjuuntumisen logiikassa!

Hannu Rainesto

Maahanmuuton ja kapitalismin perusongelma!


Maahanmuutossa on kysymys suuremmasta, kuin ymmärretään. Kehittynyt kapitalismi luo itse itselleen tämän ongelman, eikä se ratkea aitoja pystyttämällä vaan lopulta kärjistyy niiden vuoksi.
Kehittynyt kapitalismi edellyttää sellaista työvoimaa, joka pystyy ja on luovaa, sitä joukkoa ei pääsääntöisesti ole työttömät ja syrjäytetyt. Ei vaikka heitä on Suomessa ainakin miljoona.

Kapitalismi tarvitsee kehittyäkseen uudenlaista ihmistä, jota se ei ole pystynyt/halunnut luomaan, mutta jota se saa maahanmuuttajia karsimalla, kuten juuri nyt tehdään. Samalla tämä työvoima on halvempaa, joten se parantaa kapitalistin voittoja. Tätä on lisäksi helpotettu kansan toimesta vahvasti sillä, kun yleisesti vaaditaan maahanmuuttajia työelämään. Sitä vartenhan heistä juuri tuodaan ja karsitaan, joten he kyllä vievät kehittyneet työpaikat, kunhan karsinta etenee.

Tätä selitystä ette löydä muualta, mutta se totuus asiassa!
Kapitalisti on määritellyt että työttömät ja syrjäytetyt ovat kelvottomia, mutta sitä ei voi sanoa ääneen, etteivät nämä sitä tajuaisi.
Tämä on verrattavissa natsismiin, rotuerotteluun ominaisuuksiemme mukaan, mutta tätä tämä kapitalismi on, ollut aina ja tulee aina olemaan.

Hannu Rainesto

Tuotannollisen kehittymisen kautta inhimillisen kasvun synteesiin

Mikä tässä maailmassa on merkille pantavaa, on se, ettei ole kyse kapitalistin subjektiivisesta tahdosta olla vaikkapa ahne, vaan siitä että luokka johon hän on asettunut, edellyttää objektiivisesti häneltä tiettyä tapaa toimia, joka meille ilmenee ahneutena. Kapitalisti on yksinkertaisesti luokkansa vanki, kuten työläinen on omansa, kapitalistinen suorittaman riiston vanki.
Tämä tulee siis ymmärtää, kun rakentaa itseen kuvaansa kapitalismista ja ylipäätään yhteiskunnasta.
Kyse ei siis ole ahneesta tahdosta vaan kapitalismi edellyttää ahnetta tahtoa, ja siksi kapitalismi tulee tuhota eikä kuvitella että sitä voi hoitaa paremmaksi.
Tarkempi tieteellisen selityksen, tieteen filosofian tunteminen auttaa selittään asioita oikein jos ymmärtää siihen tutustua, jos ei, on edessä melko selvästi revisionistinen usko, hyvään kapitalismiin, kuten vasemmistollamme.

Kapitalismissa on sekä välttämätöntä yhteiskunnallista tuotantoa että kapitalismin yksityisten pääomien järjestämää tuotantoa. Kapitalismissa nämä molemmat ovat yksityisiä, koska valtio on yksityisen pääoman hallitsema, mutta kansan rahoittama koneisto.

Sosialismissa valtio on kansan omistama ja pääomat samoin, joten koko tuotanto on kansan hallussa. Sosialismi on siirtymäkausi kapitalismin ja kommunismin välillä, joten se kantaa yksilökeskeistä ihmistä edelleen mukanaan, muuttaakseen tämän pikkuhiljaa omaksi kuvakseen samalla, kun sosialismi tuhoaa kapitalismia ja sen valtiota.
Kommunismissa valtio on jo saatu kuoleennutettua sosialismin aikana ja valta on jo yhteisöllistä. Kommunismin jälkeen yhteisöllisyys jatkaa oloaan, mutta Ihminen vapautuu kehityttyään yhteisöllisyydessä kapitalismissa saamastaan perinnöstä, yksilökeskeisyydestä irti.

On siis tärkeää nähdä tämä yhteiskunnan taloudellisen perustan vaikutus kasvuprosessiimme, jotta voimme oikein ymmärtää matkamme eläimestä yksityisen ja yhteisöllisen kautta vapaaksi Itsesäätöiseksi Ihmiseksi.

Meitä ei luotu Ihmiseksi vaan me vasta kehitymme siksi. Kapitalismista on nyt tullut tämän kehityksen jarru, koska sen todelliset lainomaisuudet ovat ottaneet siitä vallan. Kapitalismi ei kehitä enää Ihmistä vaan pelkästään pääomaa. Tämä kadotettu ykseys tulee palauttaa ja juuri siihen tarvitaan yhteisöllisyyttä!

Hannu Rainesto

Eläköön vapaus, eläköön uusi kommunistinen puolue!

Usko että nykyhetken kapitalismissa voimme koota puoluevoiman, joka olisi irti kehityksestä on melkoista potaskaa. Hyvä kun saamme edes tietoisimmat meistä samaan pöytään. SKP haluaa olla herrana tunkiolla, mutta siitä ei siihen ole paljastaa sen antamat kaikki näytöt. Siksi SKP on heti hylättävä jarruttamasta kehitystä. Vastuu tästä on juuri SKP:n jäsenistöllä!!!

Yhtenäinen puolue on juuri se johtajamme, se suuri etujoukko jota ei voi voittaa. Puolueen edellytys on olla tieteellisen maailmankatsomuksen hallitseva, sillä ei kommunisti ole enää arkiajattelija vaan hyvin tietoinen työväenluokan oma edustaja!

Puolueen rooli on kehitysprosessissa siinä kuin meidän kaikkien yksilöiden ja yhteiskunnan jossa elämme. Kapitalismin oloissa puolueella on omanlaisensa tehtävät, vallankumouksen ja taistelun työväen vapaudesta käynnistyessä taasen omansa ja tilanteen vakiintuessa jälleen omansa jne.. Puolue tulee nähdä prosessissa, eikä olla mekaaninen paikalleen pysähtynyt passivoiva joukko kehityksen edessä.

Hannu Rainesto

Hyvinvoinnin puhumisesta komposiitti mittariin

Hyvinvointia voidaan mitata, sitä varten on kehitetty jo mittareita. Suomen tilastokeskus on niitä käyttäen paljastanut jo Suomen hyvinvointi kehityksen 65 vuoden aina, aina 2008 asti. Hyvin voinnin jakautuminen parempiosaisiin ja huonommin voiviin on sen jälkeen vain kasvanut. Nämä mittarit osittavat peittelemättä ja virallisesti että hyvinvoinnin kehitys on ollut 350% nousua hyväosaille ja sama aikana kansalle vain 5%. Tämä on kiinnostavaa, sillä tässä paljastuu myös koko valtio, AY ja korporaatiovallan toiminta aina sodanjälkeisetä ajasta tähän päivään. Tämä synkkä kausi Suomen historiassa tarkoittaa reilusti yli puolta koko valtion olemassa, olo ajasta.

Sosialistisen yhteiskunnan tuotannon ainoana päämääränä on kehittää ja turvata koko yhteiskunnan ja kansalaiset hyvinvointi tasa-arvoisesti ja oikeudenmukaisesti kaikilla yhteiskunnan alueilla, muita päämääriä sillä ei ole. Se historia joka sosialismiin pyrkivillä mailla on ollut, ei lainkaan vähennä pyrkimyksen jaloa päämäärää. Sosialisti maiden kehitys ei kuitenkaan ole voinut olla irti vallitsevasta kapitalistisesta todellisuudesta koko maapalolla ja muissa maissa, joten sosialismin kehitys kohti parempaa on juuri näiden maiden yhteiskuntamuodostuman, kapitalismin vuoksi vaikeutunut. Kauppasaarrot, boikotit, suoranaiset valheet ja kaikenlainen muu kieroilu ovat keinoja joita sosialismia rakentavia maita vastaan on toistuvasti käytetty ja tullaan vast´edes käyttämään, jotteivat nämä pystyisi kehittymään kapitalismimaiden ohitse esimerkiksi niiden kansalaisille.

Länsimaissa, lähinnä siis USA:ssa on luotu hyvinvoinnin mittareita, ei toki sovellettu käytäntöön vaan luotu niitä akateemiselle tasolle selittäviksi mittareiksi. GPI ja ISEW on kaksi näistä ja kolmansia on kehitteillä, mutta ilman julkistettua onnistumista. Nämä ovat kiinnostavia ja paljastavia mittareita, siksi niitä ei käytetäkään julkisesti kuvaamaan kapitalistimaiden kansalaisten hyvinvoinnin kehitystä, sitä kun ei kerta kaikkiaan ole kuin porvarien sairaissa mielikuvituksissa paljastaa jo nuo julkaisemani luvut. Huvittavaksi tämän tekee se, että Neuvostoliitossa, jos 70-luvulla käytetiin vastaavia mittareita, joten on jopa syytä olettaa mistä nämä länsimaiden mittarit ovatkaan lopulta peräisin. Aivan kuten olen jo aiemmin muualla paljastanut, että tieteen tekemisen yleinen periaate lännessä (tieteen vallankumous), on selvästi kehitelmä Neuvostoliittolaisen valtiomiehen, kommunistin ja Puna-armeijan perustajan Leon Troskin julkaisemista keskeisistä, dialektisen menetelmän syväämistä, kirjoina julkaistuista artikkelista.

Neuvostoliitossa kansanhyvinvoinnin mittarit jaettiin neljään eri osaan, kukin selittään tietyn osa-alueen kehitystä.
”””Ensimmäiseen ryhmään kuuluivat väestön työllisyys aste; työpäivän, työviikon ja lepoajan pituus; koneellistetun ja automatisoidun työn osuus, työn kokonaiskulutus kansantalouden eri aloilla; työsuojelun ja turvallisuuden tila; työtätekevien sosiaaliturvan taso.

Toiseen ryhmään mittareiksi kuuluivat maan kansallisrikkauden ja kansallistulon suuruus kokonaisuudessaan ja väestön yhtä asukasta kohden laskettuna; väestön reaalitulot kussakin yhteiskuntaryhmässä ja kutakin henkilöä kohti; peruselintarvikkeiden kulutus; tärkeimmillä kulutustarvikkeilla turvaaminen, väestöpalvelu; työntekijäväestön kaikkien kategorioiden sekä erisuuruisten perheiden asunto-olot.

Kolmanteen ryhmään kuuluivat sellaiset osoittimet kuin kansan sivistyksen kehitystaso ja ammattitaitoisten työtekijöiden koulutusjärjestelmä; väestön lääkintä palvelun periaatteet ja tila; kulttuuri ja valistuslaitosten (teattereiden, museoiden, kirjastojen jne) kehitystaso ja niiden hyväksikäytön järjestelmä.

Neljännen ryhmän osoittimet muodostivat dialektisen ryhmän kaikkien osatekijöiden yhteisvaikutuksesta ja johon ryhmään kuuluivat laissa säädetty ja todellinen työtoiminnan jatkuvuus; koko väestön ja eri ryhmien elinikä; kaikkien työntekijöiden vapaa-ajan pituus, väestön osallistumien yhteiskuntapoliittiseen elämään.

Perustekijät joissa nämä kaikki osoittimet määräytyvät, ovat maan taloudellinen tilanne, yhteiskuntapoliittiset suhteet, historialliset ja kaikki monikansalliset erikoisuudet ja lukemattomat muut seikat. Elintason kokonaisuudessaan määräävät tuotantovoimien kehitystaso ja tuotantosuhteiden luonne. Näitä ei länsimaissa edes haluta tunnistaa yhteiskunnan perustaviksi tekijöiksi, vaikka ne onkin kumoamattomasti jo 1800-luvulla esitetty.
Havainnollisemmin, joskaan ei täydellisesti, kansan elintason voivat määritellä jopa yksistään tuon toisen ryhmän osoittimet, sillä ne heijastavat väestön aineellisilla ja henkisillä hyödykkeillä turvaamisen ja niiden reaalisen kulutuksen tasoa.”””

Porvarivaltiossa siis myös täällä Suomessa tilastotiedot pyrkivät voimakkaasti, kaikin keinoin peittämään väestön elintason syvää differentoitumista eli eriarvoistumista, luokkiin jakautumista. Näin tapahtuu myös tilastollinen toteuttaminen ja selittäminen käytäntöön Suomessa kaiken aikaa, kaikilla yhteiskunnan tasoilla, jopa kunnallisella tasolla valtuustoissa ja lautakunnissa valtakunnallista tasoista puhumatta. Käytännössä tämä toteutetaan käyttämällä osoittimina vääriä mittareita, kuten bruttokansatuotetta, joka ei ole hyvinvointimittari missään suhteessa.

Mitä sitten tulee komposiittimittareihin, joita lännessä koitetaan luoda, jotta akateemisesti paljastuisi todellisuus sellaisena kuin se on, mutta samalla jäisi paljastumatta todellisuus porvarillinen akateemisuuden ulkopuolelle. Tehtävä on mahdoton, eikä siksi komposiittimittareita olekaan julkistettu, jos niitä on edes saavutettu. Komposiittimittarit ovat kuitenkin toteutettu ja sovellettu peittelemättä jo Neuvostoliitossa 70-luvulla, mutta juuri siksi niistä on lännessä tiiviisti vaiettu. Neuvostoliittolainen komposiittimittari käyttää käytännössä yhteiskunnan hyvinvoinnin mittaamisessa filosofista, materialismin dialektiikka metodia. Ja tätä ei lännessä tietysti voida paljastaa, saati opettaa, kansalaisten valistuneisuuden kasvua peläten.

Komposiittimittarin kuori ja rakenne tulee perustua, kuten jo Neuvostoliitossa monen ihmeeksi tapahtui, mittamaan yhteiskunnan eri alojen hyvinvoinnin kehitystä ja niiden yhteisiä keskinäisiä suhteita ja vaikuttavuuksia. Tämä menetelmä on luonteeltaan yhtä kuin materialistisen dialektinen menetelmä filosofissa, nyt vain sovellettuna komposiittimittariin. Komposiittimittarin kuoren on siis oltava luonteeltaan dialektinen, jotta sen sisältö voisi toteuttaa ehjää kansakunnan hyvinvoinnin kokonaisuus ja osatekijä mittaamista kaikilla yhteiskunnassa toimilla tasoilla niitä keskenään arvioimalla ja mittaamalla. Kapitalististen tuotantosuhteiden aikana on selvää, ettei hyvää, edes tyydyttävää kokonaisuus ja sen osatekijä hyvinvointia kuvaavaa tasoa voida koskaan saavuttaa. Onhan kapitalismi aina kaikissa muodossaan yhtä ja samaa työvoiman riistoa.
Komposiittimittarin on sekä dialektinen että abstrahoiva filosofia luonteinen mittari, mittamaan kansakunnan kokonaistilaa ja sen osatekijöitä, eri ihmisryhmiä ja yksityistä ihmistä ja hänen hyvinvointiaan mittaava mittari seuraamaan, päättelemään ja selittään yhteiskunnan hyvinvoinnin tilaa.

Tämä jätetään nyt julkiseen keskusteluun kehitettäväksi….

17.12.2016 Eurakoskella

Hannu Rainesto

http://www.msn.com/fi-fi/uutiset/kotimaa/%E2%80%9D%C3%A4idit-ja-is%C3%A4t-voimattomia%E2%80%9D-%E2%80%93-ministeri-varoittaa-sis%C3%A4isest%C3%A4-uhasta-ylell%C3%A4/ar-AAleI84?fb_action_ids=10154766054459725&fb_action_types=og.comments

Syrjäyttäminen kansantalouden mekanismina

Ei tässä mitään pohdittavaa ole, asia on päivänselvä ja se voidaan myös mitata. Syrjäyttäminen on syrjäytymisen oikea nimi, se pitää ministerien ja virkamiesten nyt ensiksi mieltää, jotta voivat edes käsitellä asiaa oikein. Toinen seikka on ymmärtää, etteivät ministerit ole päteviä asiaa pohtimaan, hehän syrjäyttämistä juuri toimillaan tuottavat.

Syrjäyttämisen lopettaminen ei onnistu porvarivallalta pääoma kriisin aikana, sillä syrjäyttäminen on juuri yksi menetelmä hoitaa pääomakriisiä. Voiton maksimointi on niin kumma asia, että jos ei pääomat tuota, on niiden kuluja pienennettävä ja tällöin kärsijöinä ovat aina vähätuloisimmat ja heikoissa asemissa olevat.

Uskomattoman naiiveja nämä valitsemanne päättäjät hyvät äänestäjät. Miksi ette käyttäisi järkeä heidän valinnoissaan aina puolueosasto tasolle asti. Pahimpia ovat aina ideologiaa vailla olevat, sillä heillä ei ole mistä pitää edes kiinni.

Ja mitä asian mittaamiseen tulee, ei tarvitse kuin jakaa aseet syrjäytetyille ja katsoa olenko väärässä!

Hannu Rainesto


sserkker

Kapitalismi, kulttuurien hautausmaa!

Asia on nyt kuulkaa niin että moni/multikulttuurisuus on meidän yhteinen toive ja tavoite, ei suinkaan yksikulttuurisuus. Multikulttuurisuus ei kuitenkaan tarkoita kansojen pakottamista liikkeelle asevoimin, jotta voimakkaat voivat syödä heikot vaan päinvastoin. Multikulttuurisuus on kaikkien kulttuurien niiden omaehtoista kehittymistä, ilman ulkopuolisten puuttumista siihen. 

Kapitalismi ajaa ja päätyy yksikulttuurisuuteen, koska pääomat säätävät näin. Pakolais- ja maahanmuuttoliikehdintä on vain välivaihe tässä prosessissa, vaikka tässä hetkessä näyttäytyykin multikulttuurisuudelta.

Sosialismin tavoitteet ovat tässäkin kohtaa toisin ja siten myös paljon paremmin. Sosialismissa lähdetään kansojen ystävyydestä, solidaarisuudesta, ei toisten hyödyntämisestä omaksi edukseen vaan kaikkien yhteisestä, vapaasta, yksityistä pääomaa vailla olevasta yhteistoiminnasta kaikkien omaksi ja yhteiseksi parhaaksi.

Kulttuurit ovat suuri yhteiskunnallinen rikkaus, jonka kansat ovat meille tuottaneet, mutta jonka kapitalismi on alistanut rahasammokseen.

Tässä puolueille vapaasti otettavaksi uusi strategia tämä rasistisen, riistävän, kapitalistisen, pakottavan alistamisen tilalle, ottakaa ja hyödyntäkää!