lauantai 24. lokakuuta 2015


Kohti todellista vallankumouksen toteuttamista


Tämä on kutsu!

Ongelma on äärettömän yksinkertainen, tarvitaan vain ajattelevat ihmiset jotka ovat valmiita luopumaan nykyisistä asemistaan puolueissaan, yhdistyksissään ja muista itselleen merkatuista reviireistä. Tarvitaan päätös lopettaa nämä kaikki järjestöt ja suunnata kaikki voimat kohti nyt ehdottamaani. Tämän jälkeen tarvitaan yhteinen tapaaminen, jossa jaetaan joukot tehtävien mukaisesti ratkomaan ongelma alueita, sekä hyväksytään se joukko joka johtaa projektia siihen asti, kun projekti on valmis hyväksyttää ja on täysin valmis toteuttaa. Kriteerit tähän luodaan projektijohdossa, jotta hallittaan hajaantumisen vaara.

Meillä on kaikki mahdollisuudet juuri omissa käsissämme, ne pitää vain ottaa käyttöön asiaa työstämään. Tämä todella lähtee siitä, että lakkautamme puolueet, yhdistykset ja muut kapitalistien määräysten mukaisesti asetetut järjestöt. Emme todellisuudessa luovu mistään muusta kuin siitä että näiltä kaikilta mainituilta on viety aloite, nyt otamme sen aloitteen haltuun seuraavasti; Luomme ensin sen sosialistisen maailman mallin, jota olemme tekemässä, työstämme sitä vuoden taikka viisi, mutta työstämme sen nyt tuntemamme mukaan täysin valmiiksi. Tämä on lähtökohtana sille, jotta voimme toimia, kuten tieteen piirissä toimitaan, korvataan vanha teoria uudella teorialla. Korvataan siis kapitalistinen talousmalli, sosialistisella talousmallilla. Tämä ensin teoriana, loogisena toimivana, testattuna mallina, jotta voimme toteuttaa sen toimivaksi käytännöksi. Tähän tarvitaan meidän parhaat voimat, kaikki ne ihmiset joiden suurin haave on siirtyä kapitalismista pois, kohti ihmisen itsensä määräämää yhteiskuntaa. Niin kauan kuin tämä mallimme ei ole totutuskelpoinen, ei vallankumoukselle ole olemassa objektiivia edellytyksiä. Kaiken tämän työn tehtyämme perustamme täysin uuden puolueen vallankumousta mallin mukaisesti toteuttaa.

Tämä asettaa kaikki omista asemistaan kiinnipitävät puolueet, yhdistykset, järjestöt ja muut päämääränään sosialismia pitävät tahot jarruttajan asemaan. Toveri, vastauksesi asettaa nyt sinut joko edistyksen tai jarruttajan puolelle, harkitse siis tarkkaan mikä on oikea suhteesi työväenvallan perustamiseen. Oletko sinä työväestön vapautuksen, kehityksen keulassa vai jarruna kapitalismin puolella!

Minä en näe mitään ongelma asettaa tasa-arvoisia, oikeudenmukaisia tuotantosuhteita ja yhdessä tekisimme ne vielä paremmin. Vain puolueemme ja yhdistyksemme, eivät nykymaailmassa pysty yhteistyöhön, he toimivat kuin olisivat itse kapitalisti imperialisteja, kukin palaa kakusta itselleen haalien.
Kapitalismi on kapitalismia aina, ei se siitä muuksi muutu on tekijänä yksityinen tai yhteisöllinen omistaja. Siksi kapitalismista on päästävä, niin pääsemme asettaan täysin uudet lainalaisuudet tuotantotavalle, ja nyt todella ensikertaa maailmassa, meidän työläisten itsemme asettamana.

Kysy nyt toveri itseltäsi, oletko sinä se kehityksen jarru vai yhteistyökykyinen rakentaja!

Hannu Rainesto

tiistai 20. lokakuuta 2015

Kutsu

Punakaartien keskusjärjestö esittää avoimen pyynnön kaikille kynnelle kyneville siirtyä Donbassin Karhu osaston alaisuuteen Itä-Ukrainaan.
Taistelu on alkanut, joukot kouluttautuvat siellä taisteluissa ja valmistavat itsensä paremman maailman puolesta käytävään taisteluun.

https://osastokarhu.wordpress.com/


Kaikki nuoret, syrjäytetyt, maahanpoljetut, parempaa toivovat, elämän uusi päivä voi alkaa vain taisteluissa vapauden puolesta. Donbasissa taistellaan eturintamassa, enempää emme voi menettää kuin henkemme, eikä sille ole porari arvoa antanut, eikä sitä taistelutta saa!

sunnuntai 18. lokakuuta 2015


Yhteiskunnan taloudellisen liikkeen määräävä uusi tuotantotapa, kommunismi 



1. Kommunismin yleistä määrittelyä ja tässä nyt esiteltävässä ”mallissa” olevien käsitteiden selityksiä:

-Yhteisövaltaa
-Sopimusyhteiskunta
-Itseään korjaavaa
-Yhteisöreagoivaa = reagoi yhteisön liikkeisiin itseään säätävästi eli on määrällisesti kertyvää ja    kohti paradigmaa etenevää laadullista muutosta.
-Hypoteettis-deduktiivista = Katsantokanta, jonka mukaan hypoteeseja eli oletuksia ei tarvitse  etukäteen perustella empiirisen aineiston ja siitä tehtävien induktiivisten yleistysten avulla. Hypoteettisen teorian pätevyyttä voi testata dedusoimalla siitä seurauksia ja tarkastelemalla näiden seurausten totuutta.
-Itseään tarpeettomaksi tekevää = kansalaisten vapauden ja kommunistisen sivistyksen kautta taustalle siirtyvää valtaa
-Humanistista Ihmiskäsitykseltään = kommunistinen sivistys on Ihmisen sivistyneisyyttä humanistisen Ihmiskäsityksen hengessä, sen yhteisöllisessä muodossaan tuotantotapana, joka on kehittynyt jo menneiden tuotantotapapojen ylle.
-Kommunistinen tuotantotapa korvaa pääoman kasaamisen yhteiskunnallisen liikkeen dynamiikan tarvetyydytys tuotanto dynamiikalla.
-dynamiikka = tutkii voimien vaikutusta; järjestelmässä vaikuttavien voimien kokonaisuus



2. Tarvetuotanto tuotantotapana, kapitalistisen tuotantotavan tilalle.

Tarvetuotanto dynamiikka = Ihmisten todellisten tarpeiden tyydyttämisen tuotannollista toimintaa, jossa dynamiikkana on halu tyydyttää yhteisön muiden jäsenten tarpeet omien tarpeiden tyydyttämisen monipuolistamiseksi. So. Yksilö ei yksin pysty tyydyttämään tarpeitaan, varsinkaan tarpeidensa monipuolisuutta. Yhteisön erilaisuudet täydentävät tätä yksilön puutetta.
Näin voidaan kaikkien erilaisten Ihmisten monipuoliset tarpeet tyydyttää mitä monipuolisemmin. Sopimusyhteiskunnan puitteissa järjestetty tuotanto velvoittaa kutakin jäsentään osallistumaan johonkin (omien ominaisuuksien mukaiseen) tarvetuotannon tuotanto alueeseen, käyttäen tähän osan elämästään (20-25v.). Tätä velvollisuuttaan vastaan kommunistinen yhteiskunta huolehtii tämän kansalaisen tarpeista (välttämättömistä perustarpeista), mm. ruuan, asunnon, vaatteiden, terveyden ja viihteen osalta., tämän yksilölliset ja perhe erikoistarpeet tarkasti huomioiden.



Me olemme kapitalismin aikana oppineet korostamaan vahvan yksilökeskeisyyden vallassa, että vain me kukin omina yksilöinä olemme tärkeitä ja näin kapitalismi on erottanut toisistaan yksilön ja yhteisöllisyyden saadakseen vallan yksilöstä. Näin alistettu yksilö ei laita vastaan ja kapitalisti voi ottaa haltuunsa taloudellisen yhteiskunnallisen ylivallan häneltä itselleen. Kapitalisti sanoo tätä edustukselliseksi vallaksi, demokratiaksi, mutta hän jättää sanomatta, että vain hänellä on todellinen valta tähän edustukselliseen ja menetelmät vaikuttavat siihen. Kapitalisti ei myöskään kerro, kuten ystäväni kertoo, että demokratia jonka hän on meille antanut, on 6/5 demokratiaa. Jossa hänellä yksin on valta tuohon viidesosaan, kuten myös poikkeustilaan, jos se vaarantuu hän osuutensa ylityksellä.


Tämä kapitalismi ei koskaan huolehdi Ihmisyhteisön kokonaistarpeista kuten tarvetuotantoyhteiskunta tekee, vaan se yksinkertaistaa koko yhteiskunnallisen tarpeen vain tavaratuotannoksi, joka keskittyy sille itselleen, vain tämän yhteiskuntamuodon pääomien omistajille. 



Nyt, kun kysymme, mistä tarvetuotantoyhteiskunta saa taloudellisen tuloksensa ja dynamiikkansa, olemme vielä tässä kysymyksessämme silloin sidoksissa tähän kapitalistiseen manipulaatioon. Joka määrittää meidät ajattelemaan vain taloudellisen tuloksen mukaan, joka tulos mitataan kasvavalla rahamäärällä, joka kasataan riistäviksi pääomiksi meidän yllemme.
Tarvetuotantoyhteiskunnissa tämä ei ole enää tarpeen, sillä meidän tarpeemme ei ole enää sidottu hallitsemattomaan kasvuun, vaan ainoastaan näihin yhteiskunnallisiin Ihmisten tarpeisiin ja niiden välttämättömiin yksilöiden erityisiin tarpeisiin ja näiden tarpeiden monipuoliseen tyydyttämiseen. Emme siis tarvitse kasvun (pääomien kasvun) ideologiaa, vaan ainoastaan tarpeiden toistuvaa tyydyttämistä.



Yhteiskunnallinen dynamiikka eli taloudellinen liike kommunismissa muodostuu toistuvista tarpeiden tyydytyksistä, mutta ei siis enää kasvun ideologialla. Ihmisten tarpeet muuttuvat, monipuolistuvat ja elävät, mutta ei niiden tarvitse kasvaa muussa suhteessa kuin ihmisyksilöiden välttämättömässä kulutuksessa. Kun huomaamme nyt, että yksi Ihminen voi kuluttaa vain tietyn määrän päivässä näitä perustarpeita, on välttämätön kulutuksemme käytännössä vakio ja säätyy vain yksilöiden lukumäärän mukaan yhteiskunnallisena tuotantotarpeena, ei kasvuna.
Yhteiskunnalliset tarpeemme sen sijaan lisääntyy, sillä yhteiskunnallinen laaja monimutkaisuus ei ole tyydytettävissä siinä kuin yksilön, onhan meidän luotava sairaaloita ja sairaalalaitteita, autotehtaita, teollista toimintaa ylipäätään, rakentamista, raaka-aine- jaloste tuotantoa kuten rautaa ja muita metalleja tuottavia tehtaita, muoveja, betonia jne...
Tämä ei kuitenkaan poikkea tarpeiden tyydyttämisen tuotantoideasta, sillä tässäkin kasvu on vain tarpeiden tyydytystä, eikä kasaantumista spekulaatio pääomiksi vaan ainoastaan kiinteäksi pääomaksi, rakennuksiin, koneisiin ja laitteisiin.
Tässä tuotantotavassa toteutuu dialektisen materialismin kategoria yleisestä, yksityisestä ja erikoisesta. Yhteiskunnallisen ollessa meille kaikille yleistä yhteiskunnallista olemista koskevaa, yksityisen koskiessa yksilöä yleensä yhteiskunnallisena olentona ja erikoisen koskiessa yksilön erikoisia vain hänelle tyypillisiä ominaisuuksia, kuten lahjakkuutta.



Voimme siis mitata tarpeiden tyydyttämisasteella onnistumista, ne joko ovat jossakin tyydyttyneet ja jossakin toisaalla yhteiskunnassa eivät, joten panostus säätyy juuri tässä, sekä hajautuessaan paikallisessa tuotannossa, jossa palaute muodostuu jopa reaaliaikaiseksi.





Hannu Rainesto