perjantai 18. maaliskuuta 2016

Poliisi


Jos olisin poliisi, sanoisin itseni työstäni ja annetuista arvoistani irti nyt, nyt ennen sitä kansanmurhaa jonka hallitus, kapitalistit ja porvaristo ovat jälleen kerran päällemme tuottamassa. Nyt se olisi vielä helppoa, vielä en olisi murhaaja joka jo huomenna olen!

Onnekseni en ole, minun ei tarvitse sanoa itseäni mistään irti, minä olen kommunisti ja siksi jo oikealla puolella, työläisten puolella. Luojanne minua kiittäköön, että ymmärsin jo nuorena, mikä on minun paikkani!

Jos me kaikki käsittäisimme, vaikka sen miten maailma rikastuu, me ymmärtäisimme tärkeimmän. Sen että kaiken arvon luoja on työvoimaansa kuluttava työläinen, ei suinkaan omistaja joka vallallaan, poliisiin ja armeijan avulla pitää täällä valtaansa ja varastaa työmme tulokset!

Jos olisin poliisi, sanoisin itseni irti juuri nyt, nyt on oikea aika, se viimeinen hetki ennen kansanmurhaajaksi ryhtymistä.

Hannu Rainesto
Kansalaiskritiikkiä!



Mielessä jälleen tusina asioita, joista ei ketään voi kehua, no ehkä minua joka nämä näen ja joitakin kumppaneitani, joilla on sama kyky hankittuna. Sanoisin että meitä vituttaa teidän typeryytenne teidän itsenne puolesta. Tässä kolme ensimmäistä;


Aloitan Gran-Laasosesta ja hallituksestamme, jotka todistavat ettei käsitä mitään kansantaloudesta ja kansantaloustieteestä. Nämä nimittäin ovat Kokoomuksen ja Keskustapuolueen johdolla, Perussuomalaisten tahdittamana todistamassa etteivät Ammattikorkeakoulut ole se ensisijainen opinahjo jossa luodaan niitä innovaatioita tuottavia henkilöitä, jotka ovat sitä akateemisesti ohi muun innovaatio tuotannon. Mitkä muut oppilaitokset voivat korvata Ammatti- ja Ammattikorkeakoulut, eivät mitkään.
Jos ei käsitä miten uutta ainutkertaista arvoa luodaan, ei pidä olla kyllä mistään päättämässäkään.


Seuraavaksi on pakko todeta että nämä porvarit ovat teidän oikeisto äänestäjien valitsemianne, te olette siis syyllisiä heidän tekoihinsa. Te olette samaa tyhmää joukkoa kuin hallintomme ja me muut kärsimme teistä, olitte te sitten onnettomia persutyöläisiä tai ahneita porvareita.


Ja vielä yksi, sitten on jo pakko hengähtää, sen verran tämä nostaa verenpaineita. 
AY liike ja EK kihlautuivat jälleen työläisen aseman heikentämiseksi, hallituksen nauraessa menestykselleen. Siis sen hallituksen jonka SAK, PAM ja muu Ay-liike olisivat nyt voineet kaataa ja ottaa haltuunsa maan johdon. Tämähän oli suoraan työväestön pettämistä, likaista kulissi kähmintää, jota kaikki nämä tahot nyt edustavat. Huom! tämäkin joukko on teidän työläisten valitsema, joten ei voi sanoa muuta kuin olette kusetuksenne ansainneet, kun ette kuuntele järjen ääntä vaikka sitä ilmatteeksi teille jaetaan!


Hannu Rainesto

tiistai 15. maaliskuuta 2016


Punaiset kaartimme




Punakaartit eivät rekisteröidy, ne eivät pidä kirjaa itsestään, ne ovat tulevaisuutta varten, eivät nykyhetkeä.
Punakaartien solut ovat kommunistisia soluja, kansanvallan uuden perustan soluja vain kansanvaltaa varten.

Tulevaisuuteen ei siirrytä vaaleilla vaan ainoastaan uuden järjestelmän syrjäyttäessä vanhan, vanhan sortuessa mahdottomuuteensa. Tämä mahdottomuus on jo ovella, mutta solujen muodostaminen vielä kesken, koska toverit ovat väärässä aikakauden analyysistaan. Olisi aika alkaa kuunteleen niin olisimme valmiimpia H hetkellä!
Liian moni uskoo vielä kapitalismiin, hyvään kapitalismiin, kapitalismin parantumiseen, markkinatalouteen, vaaleihin, parlamentarismiin, itsenäisyyteen, puoluejärjestelmään, he ovat yksinkertaisesti väärässä.

Kapitalismi saa kaikessa rauhassa tuhota itseään, se kaikki pelaa muutoksen puolesta. Ongelma on kyvykkäiden muutosvoimien puutteessa.
Punakaartit eivät tarvitse salaisuutta ympärilleen, ne ovat avoimia kansalaisjärjestöjä joita jokaisen tulee perustaa paikkakunnalleen.
Punaiset kaartimme eivät ole naiiveja uskossaan porvarivaltaan, vaikka ovatkin läpinäkyviä. Sillä punaiset kaartit tietävät kapitalistisen talouslogiikan romahduksen kaatavan yhteiskunnan syliinsä. Siksi punaiset kaartit valmistautuvat uutta yhteiskunta järjestelmää luovasti, ennakoiden, eivät turhaa hosuen.


Kyse on vallankumouksesta ei uusista puolueista. Koko puoluekenttä on parlamentarismin hyväksymistä kapitalismin raameissa. Kansanvalta ei ole puolueiden rakentamista, koska kansanvallassa ei ole luokkajakoa.
Mihin me tarvitsisimme puolueita kuin omamme sosialismin raameissa, mitä me tekisimme vastapuolella esittämässä jonkin eturyhmän etuja kansan etuja vastaan?

Yhteiskunnan tulee toimia kuin tiedeyhteisön, itseään korjaavasti, uusi hypoteeseja luoden.

Hannu Rainesto
Pääsihteeri
Punakaartien keskusjärjestö



weexfrssaakk