torstai 20. elokuuta 2015

Sosialismiin siirtymisen ongelmasta



Pakkohan täältä on pois päästä, kapitalismin romahtamisen aikakausi on menoissa ja se kestää vielä pitkään, koska kansalla ei ole tahtoa eikä päämäärää, se on kuin lammaslauma jota pahanen rakkijoukko komentaa sinne tänne, kunhan se ei ratkaiseen ongelmaansa elää kurjuudessa.

Tosiasia jota emme pysty ohittamaan, oli siirtymä sosialismiin sitten millainen tahansa on että tuotantotavan on muututtava. Voimme kyllä äänestämällä siirtyä sosialismiin, kunhan 90% meistä äänestää siirtymän puolesta joka asettaa sosialismin kehittämisen tuotantotapa tavoitteeksi, eikä se harvainvaltainen 10% määrää armeijaa ja poliisia, kuten nyt on laita. Sosialismiin päästään myös väkivaltaisella vallankumouksella mikäli nujerramme omistavanluokan armeijan ja poliisin, ei tämä mahdottomuus ole, sillä onhan meitä moninkertainen määrä näihin tomppeleihin nähden. Mutta varma keino on ajelehtia siihen kapitalismin romahduksen kautta, hitaasti, paljon ruumiita tuottavasti ja vailla mitään suunnitelmaa, tämä onkin se menetelmä joka on vallalla ja jota tämä harvainvaltainen joukko ei pysty hallitseen.

Kolme keskeistä menetelmää siirtyä sosialismin rakentamisen tielle on tarjolla, kaksi jotka ovat tahdosta riippuvaisia ja yksi joka on joka tapauksessa edessä, hitaasti mutta varmasti. Sitten on vielä tämä yksi ongelma, jos emme pysty asetaan päämäärää tietoisesti anamme sen syntyä itsestään, ihan kuten nyt on tapahtumassa Somaliassa ja Libyassa, joissa molemmissa länsimailla on näppinsä myös pelissä, jotka näpit tosin herpaantuvat kapitalismin globaalissa romahduksessa. Tämän herpaantumisen tapahtuessa pitää olla joukko, jolla on teoria uudesta yhteikunnasta, tahto ja voima otta haltuunsa tilanne, jos tätä eiole, kestää sen syntyminen myös aikansa. Onneksemme meillä on tämä sitkeä ja ajatteleva porukka teorioineen, nämä kommunistit, heillä on kaikki vaadittavat ominaisuudet ja he myös osaavat käyttää niitä tilanteen tullessa.


Aivan kuten tieteellisessä teoreettisessa tieteen vallankumouksessa, myös yhteiskunnallisessa vallankumouksessa on sama kaava vallalla, uuden teorian on asetuttava vanhan teorian tilalle. Tämän on siten kumottava vanhan teorian vallitseva paradigma ja asetettava oma paradigma sen tialle. Tieteessä teemme sen teorianmuodostuksen kautta, hypoteesien, testien ja mallien kautta sopimalla, mutta yhteiskunnassa joudumme tähän jo tuossa edellä kuvatun kolmen prosessin kautta, riippuen siis täysin siitä, mikä on kansan henkinen tila tahtoa. Kommunisteilta ei tätä tahtoa puutu, mutta kansalla taasen ei ole teoriaa tahtonsa voimaksi, joten kansa ajelehtii uusi teoria kainalossaan osamatta siihen tarttua.
Ollemme hulluutemme vankeina ja uskomme että nuo valitut 200 päähullua ja se rikkaiden pieni vähemmistö ratkaisevat asiat puolestamme, mutta tosiassa he ovat ne entin itsensä julki haluavat, mutta vähiten mitään muutostarpeesta ymmärtämättömat. He menevät rakentamaamme luolaan piiloon sytyttämänsä sodan ajaksi. Vallankumouksen tehtävänä on huolehtia että he siellä myös tulevat pysymään!

Hannu Rainesto

keskiviikko 19. elokuuta 2015

Uutistuonto on olemassa olevan kopiointia




Useimmilla meistä on luulo että maailmaa voidaan selittää päivänpolitiikalla, tämmä luulo on täysin virheellinen. Maailman politiikan taustalla on aina perimmäinen syynsä, kapitalismin oloissa se on kapitalismi, sosialismin oloissa se tulee olemaan sosialismi jne..
Valtaosa meistä luulee ja kuvittele että maailmassa on ollut vallalla jo sosialismia ja osa että on ollut jopa kommunismia. Nämäkin luulot ovat täysin vailla perusteita, ei todella ole ollut on oikea vastaus.


Maailmanpoltiikkan arkipäivä ei selitä mitään siitä mikä maailmaa johtava voima on, se tätyy osata tunnistaa tekijöistä päivänpolitiikana takana, mutta se täytyy myös tuoda esiin, kun päivänpoltiikkan ilmiöitä tuodaan esiin vaikkapa uutisten ja kolumnien muodossa. Miksi näin ei ole, selviää kun katsoo uutisia tuottavien omiin taustoihin ja vaikuttimiin. Kuka muu toisi esiin kapitalismin uutisen takaa kuin kapitalisti kriitikko, ei kai sitä kapitalismin kannattaja teilla koskaan valmiiksi tee.


Uutistuottajat ovat tavallaan kopioitsijoita, he toistavat ja muokkavat jo tapahtuneen, eivät sitä mikä tulee johtamaan seuraavaan tapahtumaan. Uutisia tuottaa kaikki osapuolet, mutta koska heistä ei kukkaan ole kapitalisti kriitikko siinä meilessä että heillä olisi vaihtoehto kapitalismille he tosiasiassa kopiovat vain jo tapahtunutta todellisuutta uutisen muotoon.


Onko tämä tärkeää, selviää siitä, kun katsoo uutisen vaikutusta todellisuuteen, otetaanko siitä oppia, onko se historiallista ja opettavaa. Tämä on varsin ikävää etteivät uutisia tuottavat, olevaan kriittisesti suhtautuvat osaa ottaa käyttönsä kapitalisti kriitisiä voimia vaan pitävät ikäänkuin uutisilmastoa heiltä pois varattuna. Uutisoinnista on siksi tullut vain tapahtumien kopiointia ja luettelmista, valtamedia tietysti pääsyyllisenä, mutta ei  tältä vialta välty vaihtoehtoinenkaan media, joka tavallaan tukee tässä samalla valtamediaa, juuri tällä media ilmasto valtaamisellaan.



Hannu Rainesto​

maanantai 17. elokuuta 2015

Elämisenne ohjauksen teille luo kapitalistit, eläkää kontatkaa ja vikiskää!



Pistää naurattaan, sama porukka jauhaa samaa, tosin usein tärkeää asiaa mutta eivät osaa muuttaa taktiikkansa saati strategiaansa vaikka asia ei etene yhtään. Kyllä kai sitä asialla jota ajaa jokin tavoite on jota lähestyä, jos ei niin silloinhan pitää tehda johtopäätöksiä ja tarkastella asiaa ja etsiä uusia suuntia edetä.

Minun asiani on todellinen muutos maassa ja maailmassa eli vallankumous. Vallankumous etenee ns. kuliseissa joihin en voi välittömästi vaikuttaa, tuskin juuri välillisestikään. Tästä huolimatta voin silti tarkastella asian teoriaa ja sitä myöten etsiä uusia reikiä päästä käsiksi muutokseen kohti etäistavoitettani vallankumousta.

Parasta olisi jos väki ymmärtäisi vallankumouksen merkityksen itselleen, mutta siihen meitä on vain kourallinen. Siksi on tärkeää että että edes se kourallinen pystyy laadullisesti kestävään toimintaan, mutta sekään ei siihen pysty. Aina löytyy selkäänpuukottajat ja ne jotka senkin hyväksyvät ja näin hajottavat joukon pieniin osiin.

Loppupäätelmäksi jää että vallankumoukselle on osoite joka ei petä ja se on Eurakoskentie 26, Euran Kiukaisissa, Eurakoskella. Punakaartien keskusjärjestön luona.
Väähiin on käynyt järjen ääni tässä maassa ja maailmassa, joten edelleen aloitteen jota ihmiset elää luo heille kapitalisit porvarien välityksellä ja hyvin tämä heille kelpaa, vaikka leipäpala oheneekin siivu siivulta.


Hannu Rainesto​