lauantai 7. maaliskuuta 2015



Aikakautemme näkymättömään päätehtävään...



Sosiaalisen materian liikunta on sitä, mitä voimme tarkastella vaikkapa hegemoniana, talouden mekanismien näkymättömänä logiikkana, yhteisön tiedostomattomana liikkeenä

Jos kiellämme pääoman objektiivisen sisäisen liikkeen logiikan, kiellämme myös muutoksen mahdollisuuden. Usko siihen että ihminen valitsee, on naiivia uskoa, ihminen ei valitse voiton maksimointia saati siitä seuraavaa monopolisoitumiskehitystä. Ja nämä tekijät sentään luovat tämän kapitalistisen yhteiskunnan perustan. Ihminen tuskin edes havaitsee miten monopolisoituminen etenee, silti se toimii kokoajan ja tekee tekojaan omassa sisäisessä liikkeessään. Oletteko kuulleet kapitalistista joka ostaa kalliilla ja myy halvalla..?

Me todella olemme kapitalismin, yksityisen pääoma omistamisen vankeja emme niinkään kapitalistien vankeja vaikka he luovatkin kuvan meille kapitalismista. Emme voi tälle mitään jos emme kumoa tätä tilalle tulevalla uudella mutta nyt yhteisöllisellä pääomalla. Samalla saamme sen logiikan ohjaajaksemme, mutta emme ole enää yksin ja eristettyinä pääoman vankeja vaan voimme toivoa ohjaavamme sitä, ei sen meitä.

Tästä seuraa koko aikakautemme päätehtävä, ei suinkaan kaataa olemassa olevaan kapitalismia subjektiivisin haluin vaan luoda se uusi pääoman logiikka joka ei ole enää riistoa, joka olemassa olevana sitten kumoaa kapitalismin.
Tämä prosessi ja sen aikajärjestys on tärkeää ymmärtää oikein! Olemassa olevat kommunistit eivät tätä ole ymmärtäneet, eivät siis edes Suomessa olevat SKP ja KTP, eivätkä he edes uskalla lähestyä kysymystä. Kommunistimme ovat muumioituneet!

Hannu Rainesto

tiistai 3. maaliskuuta 2015



Ihminen, elät omassa ansassasi..



Tiedämme että kapitalismi kehittyi ja syntyi feodalismista ja että samalla syntyi ja kehittyi kapitalismin ajan työläisihminen. Ei häntä tuotu mistään sinne vaan ihminen muokkautui ja sopeutui yhteiskunnalliseen asemaansa, sen sanelemaan maailmaan eli asettui luokkiin, tuotantosuhteisiinsa kehityksen myötä.
Kapitalismin myötä alkoi uusi maailma ja uudet ihmiset sen mukaan, ihan kuin luontoevoluutio ympärillä olisi muuttunut vaikka muuttuikin vain kulttuuriympäristö joka sitten alkoi muuttamaan myös luontoa. Alkoi teollisen tuotannon mukaisen maailman luominen, tämä missä me lähes kaikki ihmiset nyt elämme, toiset kurjuudessa ja toiset yltäkylläisyydessä.

Tämä muutos syntyi, koska feodalismin aika ei vastannut tarpeisiin ja näin kehittyivät tehokkaammat tuotantovälineet, työ menetelmät ja syntyi pääomat eli kapitalismi. Tälläkin on esihistoriansa mutta ei siitä nyt.
Ei kukaan tuonut mitään mistään, tämä kaikki vain tapahtui yhteiskunnallisen olemisen kehittyessä teolliseksi, mutta tämä oli samalla myös maailman suurin yhteiskunnallinen vallankumous joka tunnetaan tänä päivänä globalisaatio kapitalismina, pääomien yliherruutena. Tässä samalla syntyi ja kehittyi yksi ongelma, samanlainen kuin feodalismille, tämä elämä ja nämä menetelmät toteuttaa ja tuottaa välttämättömät tarpeemme eivät riitä enää tyydyttää omistavan luokan ja jättimäiseksi kasvaneen työläisväestön tarpeita.
Mikä tärkeintä, pääomien uusintamiskierto on kuin sammunut ja sitä yritetään nyt sytytellä pääomapiirien tempuin mm. syyllistämällä Venäjää. Jotta saataisiin pääominen uusintamiskierto käyntiin edes kylmänsodan muodossa. Ja saadaanhan se, mutta suurella riskillä kuumaaksi sodaksi muuttua.

Kun mikään ei enää riitä on pakko syntyä jotain uutta ja vanhan kuolla pois, tässä käy kapitalismille kuin feodalismille se yksinkertaisesti katoaa uuden vallankumouksen kehittymisen myötä, syntyy parempi maailma joka aikansa vastaa uusiin tarpeisiimme. Meitä odottaa uudet tuotantovälineet, paremmat tuotantomenetelmät ja ennen kaikkea uudet tuotantosuhteet jotka hävittävät kapitalistit yltämme ja antavat vallan kaiken tämän uuden mahdollistajalle ja luojalle, työläisihmiselle.
Vallan vaihtuessa omistavalta luokalta kaiken rikkauden luojalle, työläiselle on synnyttävä myös kaikki yhteiskunnalliset suhteet uudelleen ja näin tapahtuu. Enää ei ole diktaattoria yllämme, ei rahaa joka sanelee elämämme vaan yksinkertaisesti luomme mitä ilmeisimmin työläisten ja maanviljelijöiden yhteiset neuvostot huolehtii alueidensa elämästä. Kapitalismin ajan herruus loppuu, kapitalisteista suurten pääomien omistajista kehittyy jälleen ihmisiä!

Hannu Rainesto