perjantai 11. maaliskuuta 2016

Suomalaisesta totalitarismista



Hallinnon pakkovallasta kansan alistamiseen!

Kansalaisen oikeusturva ei saa olla rahasta kiinni, Suomessa se kuitenkin näin on. Tämä todistaa suoraan oikeusturvaamme vastaan. Minusta tämä todistaa sen tärkeimmän, että Suomi on hallinnon pakkovaltaa toteuttava valtio eli totalitaristinen hirmuhallinto valtio. Tämä tietona on enemmän kuin mikään muu jota tarvitsemme, jotta voimme aloittaa kansakunnan hallinnon perkaamisen suolineen kaikkineen.


Virkamies, lautakunta, hallintovalituskanavat, poliisi kaikki yhtä ja samaa kansalaiseen nähden, hallinnon raakaa pakkovaltaa. Vaikka juuri lautakunnan kansalaiset puoluekannatuksen kautta asettavat, on se todellisuudessa heti istuttuaan paikalleen, yksi hallinnon selkänojista pitää pakkoaltaansa yllä. Jos laukuntien jäsenet olisivat valistuneita, ei näin tapahtuisi, mutta vaan eivät ole, osoittavat sen elävästi kumileimasimena olollaan. Valistunut, aatteella ja tieteellisellä otteella kyllästetty henkilö, ei koskaan ole kumileimasin.
Puolueissa kansalaisia on n.2%, joten se tästä demokratiasta, täyttä mielivaltaahan tämä on tilastollisestikin osoitettuna.

Laadimme tietysti asioista valituksia vaikkapa lautakuntiin, oikeuskanslerille, perustuslakivaliokuntaan ja tuomioistuimiin. Valtakunnansyyttäjä on myös yksi valituskanava. Lopputuloshan valituksiin tunnetaan ennakkoon, samoin se mikä on valituksen tyyli ja sen merkitys.
Silloin, kun haluamme saada hallinnon todellisen kokokuvan todisteltua, nämä erilaiset valitukset antavat ne todisteet. Valitus/kantelu on aina tietoa antava, siksi ne muodostavat myös tilaston päättelyketjuille ja näin pitävän, ei vain yksittäiseen tapaukseen perustuvan päättelyperustan.

Olemme hallinnossamme hyvää kyytiä siirtymässä 30-luvun meininkiin ja ihmisetkin ovat yhtä sokeita kuin silloin. Kysynkin, mikä teidän aivopesuanne vaivaa, kun ei sitä saa valkaistuksi millään. Olette itse omanne ja yhteiskunnallisen ongelmamme yhteinen nimittäjä, pelkästään taistelutahtonne puutteesta. Juuri te annatte sen tilan mitä totalitarismi tarvitsee, tekemällä vääriä valintoja ja kannattamalla vääriä lippuja. Jos jotakuta meistä kohdellaan väärin, on se teidän vikanne siinä kuin väärin tekijäin!

Hannu Rainesto