Yhteiskunnan taloudellisen liikkeen määräävä uusi tuotantotapa, kommunismi 

1. Kommunismin yleistä määrittelyä ja tässä nyt esiteltävässä ”mallissa” olevien käsitteiden selityksiä:

-Yhteisövaltaa
-Sopimusyhteiskunta
-Itseään korjaavaa
-Yhteisöreagoivaa = reagoi yhteisön liikkeisiin itseään säätävästi eli on määrällisesti kertyvää ja    kohti paradigmaa etenevää laadullista muutosta.
-Hypoteettis-deduktiivista = Katsantokanta, jonka mukaan hypoteeseja eli oletuksia ei tarvitse  etukäteen perustella empiirisen aineiston ja siitä tehtävien induktiivisten yleistysten avulla. Hypoteettisen teorian pätevyyttä voi testata dedusoimalla siitä seurauksia ja tarkastelemalla näiden seurausten totuutta.
-Itseään tarpeettomaksi tekevää = kansalaisten vapauden ja kommunistisen sivistyksen kautta taustalle siirtyvää valtaa
-Humanistista Ihmiskäsitykseltään = kommunistinen sivistys on Ihmisen sivistyneisyyttä humanistisen Ihmiskäsityksen hengessä, sen yhteisöllisessä muodossaan tuotantotapana, joka on kehittynyt jo menneiden tuotantotapapojen ylle.
-Kommunistinen tuotantotapa korvaa pääoman kasaamisen yhteiskunnallisen liikkeen dynamiikan tarvetyydytys tuotanto dynamiikalla.
-dynamiikka = tutkii voimien vaikutusta; järjestelmässä vaikuttavien voimien kokonaisuus

2. Tarvetuotanto tuotantotapana, kapitalistisen tuotantotavan tilalle.

Tarvetuotanto dynamiikka = Ihmisten todellisten tarpeiden tyydyttämisen tuotannollista toimintaa, jossa dynamiikkana on halu tyydyttää yhteisön muiden jäsenten tarpeet omien tarpeiden tyydyttämisen monipuolistamiseksi. So. Yksilö ei yksin pysty tyydyttämään tarpeitaan, varsinkaan tarpeidensa monipuolisuutta. Yhteisön erilaisuudet täydentävät tätä yksilön puutetta.
Näin voidaan kaikkien erilaisten Ihmisten monipuoliset tarpeet tyydyttää mitä monipuolisemmin. Sopimusyhteiskunnan puitteissa järjestetty tuotanto velvoittaa kutakin jäsentään osallistumaan johonkin (omien ominaisuuksien mukaiseen) tarvetuotannon tuotanto alueeseen, käyttäen tähän osan elämästään (20-25v.). Tätä velvollisuuttaan vastaan kommunistinen yhteiskunta huolehtii tämän kansalaisen tarpeista (välttämättömistä perustarpeista), mm. ruuan, asunnon, vaatteiden, terveyden ja viihteen osalta., tämän yksilölliset ja perhe erikoistarpeet tarkasti huomioiden.

Me olemme kapitalismin aikana oppineet korostamaan vahvan yksilökeskeisyyden vallassa, että vain me kukin omina yksilöinä olemme tärkeitä ja näin kapitalismi on erottanut toisistaan yksilön ja yhteisöllisyyden saadakseen vallan yksilöstä. Näin alistettu yksilö ei laita vastaan ja kapitalisti voi ottaa haltuunsa taloudellisen yhteiskunnallisen ylivallan häneltä itselleen. Kapitalisti sanoo tätä edustukselliseksi vallaksi, demokratiaksi, mutta hän jättää sanomatta, että vain hänellä on todellinen valta tähän edustukselliseen ja menetelmät vaikuttavat siihen. Kapitalisti ei myöskään kerro, kuten ystäväni kertoo, että demokratia jonka hän on meille antanut, on 6/5 demokratiaa. Jossa hänellä yksin on valta tuohon viidesosaan, kuten myös poikkeustilaan, jos se vaarantuu hän osuutensa ylityksellä.

Tämä kapitalismi ei koskaan huolehdi Ihmisyhteisön kokonaistarpeista kuten tarvetuotantoyhteiskunta tekee, vaan se yksinkertaistaa koko yhteiskunnallisen tarpeen vain tavaratuotannoksi, joka keskittyy sille itselleen, vain tämän yhteiskuntamuodon pääomien omistajille. 

Nyt, kun kysymme, mistä tarvetuotantoyhteiskunta saa taloudellisen tuloksensa ja dynamiikkansa, olemme vielä tässä kysymyksessämme silloin sidoksissa tähän kapitalistiseen manipulaatioon. Joka määrittää meidät ajattelemaan vain taloudellisen tuloksen mukaan, joka tulos mitataan kasvavalla rahamäärällä, joka kasataan riistäviksi pääomiksi meidän yllemme.
Tarvetuotantoyhteiskunnissa tämä ei ole enää tarpeen, sillä meidän tarpeemme ei ole enää sidottu hallitsemattomaan kasvuun, vaan ainoastaan näihin yhteiskunnallisiin Ihmisten tarpeisiin ja niiden välttämättömiin yksilöiden erityisiin tarpeisiin ja näiden tarpeiden monipuoliseen tyydyttämiseen. Emme siis tarvitse kasvun (pääomien kasvun) ideologiaa, vaan ainoastaan tarpeiden toistuvaa tyydyttämistä.

Yhteiskunnallinen dynamiikka eli taloudellinen liike kommunismissa muodostuu toistuvista tarpeiden tyydytyksistä, mutta ei siis enää kasvun ideologialla. Ihmisten tarpeet muuttuvat, monipuolistuvat ja elävät, mutta ei niiden tarvitse kasvaa muussa suhteessa kuin ihmisyksilöiden välttämättömässä kulutuksessa. Kun huomaamme nyt, että yksi Ihminen voi kuluttaa vain tietyn määrän päivässä näitä perustarpeita, on välttämätön kulutuksemme käytännössä vakio ja säätyy vain yksilöiden lukumäärän mukaan yhteiskunnallisena tuotantotarpeena, ei kasvuna.
Yhteiskunnalliset tarpeemme sen sijaan lisääntyy, sillä yhteiskunnallinen laaja monimutkaisuus ei ole tyydytettävissä siinä kuin yksilön, onhan meidän luotava sairaaloita ja sairaalalaitteita, autotehtaita, teollista toimintaa ylipäätään, rakentamista, raaka-aine- jaloste tuotantoa kuten rautaa ja muita metalleja tuottavia tehtaita, muoveja, betonia jne...
Tämä ei kuitenkaan poikkea tarpeiden tyydyttämisen tuotantoideasta, sillä tässäkin kasvu on vain tarpeiden tyydytystä, eikä kasaantumista spekulaatio pääomiksi vaan ainoastaan kiinteäksi pääomaksi, rakennuksiin, koneisiin ja laitteisiin.
Tässä tuotantotavassa toteutuu dialektisen materialismin kategoria yleisestä, yksityisestä ja erikoisesta. Yhteiskunnallisen ollessa meille kaikille yleistä yhteiskunnallista olemista koskevaa, yksityisen koskiessa yksilöä yleensä yhteiskunnallisena olentona ja erikoisen koskiessa yksilön erikoisia vain hänelle tyypillisiä ominaisuuksia, kuten lahjakkuutta.

Voimme siis mitata tarpeiden tyydyttämisasteella onnistumista, ne joko ovat jossakin tyydyttyneet ja jossakin toisaalla yhteiskunnassa eivät, joten panostus säätyy juuri tässä, sekä hajautuessaan paikallisessa tuotannossa, jossa palaute muodostuu jopa reaaliaikaiseksi.

Hannu Rainesto