tiistai 8. syyskuuta 2015

Todellista kriittistä pakolaistarkastelua



Porvarina voidaan hyvin pitää kapitalismin kannattajaa. Oli hän sitten kapitalisti tai ei niin tyhmä ainakin on. Tämä siis lähtökohdaksi keskustelulle, koska juuri he siirtävät ihmisä synnyinsijoiltaan riistettäviksi kapitalismin palvelukseen.

Tiedättekö mitä tarkoittaa muutama satatuhatta maahanmuuttajaa, tuskin puheistanne päätellen? Minä tiedän se on helppo laskea ja huomioida kulttuurisesti. Ymmärrättekö mikä on sen vaikutus Suomelle valtiona ja lapsillemme suomalaisena, tuskin kuuluu puheistanne.

Kansantaloudellisesti asia on siis helppo laskea, sillä satoja tuhansia uusia työvoimaansa kuluttavia tuottaa paljon enemmän kuin nykyinen määrä. Samalla, jos ovat puolta halvempia, on kapitalistiemme tulevaisuus hyvin hoidettu maltillisen työvoiman ja heidän itsensä toimesta.

Minä olen internationalisti eli siis kommunisti, minulle on tärkeää että maailman ihmiset voivat hyvin, eikä siten kuin nyt kapitalistit avulanne yrittävät toimia. Satojen miljoonien siirto paikasta toiseen ei ratkaise mitään heidän hyväkseen, päinvastoin se litää kaaosta entistä suuremmaksi. Apu pitää antaa sinne missä Ihmiset elävät, ei siirrellä heitä kuin palikoita, ei edes kapitalistien hyväksi. Tämä ei kuitenkaan ole mahdollista kapitalismissa, kuten valtioiden menetelmistä ja kirjoituksistani voitte hyvin havaita, tämä on mahdollista vain sosialismissa joka saa globaalit mittasuhteet,samoin kuin kapitalismi on saanut.

Maailma voidaan vielä pelastaa, mutta vain hävittämällä kapitalismi kapitalisteineen sosialismilla, näin se menee. Oletko mukana jarruna tai pelastajana, se päätös sinun on tehtävä, pakoilu ei kuin pahentaa asiaa.
Muuten huvikseni vielä, tämä kirjoitus meitteineen ylittää jo Yliopiston ymmärryksen, mutta se onkin kirjoitettu teille ei siellä opetetuille passivi apinoille!


Hannu Rainesto

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti