keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Suomi osaksi maailman suurimpia luonnonvaroja!


En usko että edes tarvitsemme enää mitään identiteettiä tämän jo romahtaneen tilalle. Koska tätä ei ole syntynyt pian sataan vuoteen edes tekemällä saati itsestään.
Ruotsiin en halua, ei sillä ole tarjolla meille mitään, mutta olla omistamassa maailman suurimpia luonnonvaroja suuren sotilasmahdin osana, kyllä tarjoaa ennemmän kuin koskaan voimme mitenkään saavuttaa. Olisimme myös voimalisä tämän suurvallan turvaamisessa.
Tämänlainenhan on myös perustelu olla osa EU:ta, mutta ei Euroopalla ole mitään muuta arvoa kuin museoarvo, se on kuollut alue kuin Saharan erämaa. 

Porvarimme valehtelee meille, korostaessaan Europpaa emäalukseksemme, sillä ei ole siihen mitään mahdollisuutta. Sen sijaan Venäjä on täynnä sukulaiskansojamme joiden kanssa yhdessä olisimme merkittävä voimavara yhdessä Venäläisten, Valko-venäläisten ja Venäjän kaikkien kumppanien kanssa. Me olisimme voittajia ja tulevaisuutemme oli taattu, jota se ei nyt ole. Lisäksi meillä on juuri nyt tuhanne taalan paikka tästä sopia, jospa vain ylitämme porvaristomme typeryyden ja valheet.
Joka tapauksessa on selvä että suomalaisten se osa joka ei hyväksy orjuuttamme Europpaan ja pysyvään läntiseen talouslamaan, pyrkii täältä takaisin osaksi itäistä emämaata Venäjää!


Hannu Rainesto

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti