torstai 10. heinäkuuta 2014


Vallankumouksen vääristelystä



On erittäin harmillista ja haitallista se valheellinen kuva jota kaikki, myös vasemmisto luo vallankumousta vastaan, ikään kuin kyse olisi jostain muusta kuin täydellisestä talousperustan muutoksesta vallitsevaan yhteiskuntajärjestelmään.
Tähän kuvan luomiseen syyllistyy tietysti koko porvaristo, kapitalistit ja kaikki järjestöt, myös YLE ja kirkko sekä perussuomalaiset, jotka sanovat olevansa eivät mitään, mutta myös lähes kaikki vasemmistolaiset järjestöt ja puolueet.

Mistä siis on kyse, mistä on voinut syntyä näin väärä ajatus, ei varmaan muusta kuin analyysin puutteesta, kyvyttömyydestä ajatella.
Nämä sitten kaikki sättivät pienessä tai suuressa hulluudessaan toisiaan, kenenkään kuitenkaan miettiessä minuuttiakaan sitä mistä oikeasti vallankumouksessa on kyse. Tämä hulluus estää meitä kehittymästä, se myös estää viisastumasta, sekä todellisten yhteiskuntaa luovien kykyjen esille tulemisen.
Tyhmyys on siis vallitsevana voimavarana koko hallinnossa, mutta myös koko kansassa yhtk luokkista riippumatta.


Vallankumous on tieteellisesti perusteltavissa oleva kehitys tapahtuma, jonka vastustaminen on kehityksen vastustamista ja tähän hulluuteen syyllistyy lähes koko kansamme.

Hannu Rainesto

1 kommentti:

  1. HEI! Me voimme myös Ilmastoasian yhteydessä Punavihreä TOIVO- ja KORVA-remmin edushenkilöinä kysyä sitä asiaa myös, että mitä tarkoittaa Työväenluokka ja Teknokratia sekä Luonnon Dialektiikka eli LD sekä Marxilainen Filosofia ja Sosiologia.

    Te Vasemmistotaistelijat kysyitte jotain sellaista, että mitä todella tarkoittaa Työväenluokka. Jo silloin kun eräs kulkuri ja katunarri kulutti penkkejä Marxilainen Filosofia ja Sosiologia rp:n opintopiirin kerhoissa, niin meille muodostui ongelmaksi se asia, että mitä työväenluokka todella tarkoittaa, kuka siihen työväenluokkaan kuuluu ja millä perusteella. Kun nyt eräs kulkuri sanoi, että Pääomakirjan Arvolakimalli LD:ssä rL:än mukaan työväenluokkaan kuuluvat kaikki HE, jotka saavat toimeentulonsa palkkaluonteisesti, siis henkilö on vieraan palveluksessa, niin tällöin moni Vallankumoustaistelija oli saada suorastaan hermoromahduksen. Voimme kai todeta sen, että ensi näkemältä työväenluokka voidaan määritellä tässä ja nyt HETI, mutta me voimme myös kysyä siten, että voidaanko todella. Kuuluvatko erilaisissa yrityksissä ja järjestöissä toimivat sekä täysin palkallaan elävät johtajat työväenluokkaan vai eivät?

    Mehän voimme tarkastella työväenluokka-asiaamme pelkästään Omistajuuspohjalta ainakin ensi alkuun ja sitten myöhemmin yrittää selvittää sitä, että mihin erilaisiin ryhmiin palkansaajat eli “työväenluokka” voi todella kuulua. Nyt on ollut keskustelussa se, että silloin kun Adam Smith kirjoitti tai kirjoitutti Haamukirjoittajien avulla kirjansa nimeltään KANSAKUNTAIN VARALLISUUS, niin eri yritykset olivat kullakin liiketoimialueella hyvin samanlaisia. Nyt koon suhteen 1800-luvun alkupuolella eri yritykset vaihtelivat kooltaan korkeintaan hyvin pienen tason hajontajana ei siis niin kuin nyt tällä hetkellä, kun eri yritysten koko vaihtelee kioskitason yrityksistä keskisuureen ja jättisuureen sekä monikansallisiin yritysyhtymiin asti.

    Kun 1800-luvun eri liiketoimiyrityksiä tutki, niin tämän pienen hajontakuvion piiriin suurin piirtein kaikki yritykset olivat liitettävissä. Nyt 1800-luvulla kaikki yritykset olivat liitettävissä IDENTTISYYSOLETUS rp:n piiriin C:n ja Q:n osalta todella pienen hajontakuvion sisälle, joten ihan hyvin voimme sanoa siten, että ADAM SMITH Kansakuntain Varallisuuskirjassa kertoi sen, että mikä oli Realismia 1800-luvulla eri yritysten koon suhteen.

    Me voimme vielä todeta sen, että näissä 1800-luvun yrityksissä omistajat toimivat myös yritysjohtajina eikä palkkarengit niin kuin jo 1900-luvun loppupuolella ja 2000-luvulla. Sen vuoksi kun 1900-luvun loppupuolella eri yritysten myös korkeimpina johtajina aina Pääjohtajatasolle asti alkoivat toimia ns. Palkkajohtajat ja nyt näitä palkkajohtajia alettiin kutsua Teknokraateiksi ja näitä teknokraattien yhteisöjä taas TEKNOKRATIA rp:ksi, niin nyt on ainakin Hyvä Kysymys se, että kuuluvatko nämä Teknokratian jäsenet Työväenluokkaan vai eivät. Niin ja nyt haluan todella kysyä sitä, että kuuluvatko ja jos eivät kuulu, niin MIKSI, ja jos kuuluvat niin MIKSI.

    Nyt keskustelun alustukseksi ja herättämiseksi tuon näkyville sen, että PÄÄOMAKIRJA kohdassa LUOKAT kertoo ns. elinkeinoelämän erilaisista kerrostumista ja vastaavista. Voin nyt ensi alkuun todeta sen, että kohdassa luokat ei kerrota yhtään mitään Työväenluokasta vaan erilaisista omistajista kuten Maanomistajat (MO), Pääomanomistajat (PO) ja Työvoimanomistajat (TO). Nyt sitten nämä eri omistajat voidaan ryhmitellä seitsemään erilaiseen osastoon siis MO, PO, TO, MO+PO, MO+TO, PO+TO, MO+PO+TO. Me voimme nyt kysyä sitä, että mistä on tullut käsite Työväenluokka varsinkin, kun sitä ei mainita PÄÄOMAKIRJA rp:ssä yhtään missään kohdassa.






    VastaaPoista