lauantai 26. heinäkuuta 2014

Ukrainan armeijan hurjat tappioluvut ja karkurimäärät vahvistuivat raportissa presidentille






Lennon MH17 tragedia käänsi tehokkaasti huomion toisesta Itä-Ukrainan alueella tapahtuneesta tragediasta, joka näyttäisi vahvistuvan todeksi. Kyseessä on Kiovan joukkojen kokemat tappiot konfliktissa parin viikon aikana, joita Kiovan hallinto, Ukrainan media ja länsimaat yrittävät peitellä.

Toimittaja: Janus Putkonen
26.7.2014, Verkkomedia.org

Ukrainan armeijan hurjat tappioluvut ja karkurimäärät vahvistuivat raportissa presidentille
Saatteeksi toimittajalta raportin lukijalle:
Informaatiosodan käydessä Ukrainassa kuumimmillaan, myös informaation julkaiseminen ja siihen luottaminen on hyvin riskialtista. Kaikkeen tietoon on toki syytä suhtautua varauksella, mutta johonkin on silti osattava myös luottaa.
Nyt julkaistavaa aineistoa tukee lukuisten kuluneiden kahden viikon aikana eri lähteissä julkaistujen taisteluraporttien kertomukset ja raportti antaa konkretiaa, johon tarttua tapahtumien kirjaamiseksi myöhempää tutkimusta ja arviointia varten.
Aluejoukkojen saavutettua suurta menestystä useiden päivien ajan noin puolitoista viikkoa sitten Donetskin komentaja Igor Strelkov ehti jo kysellä, "kuinka pitkään Kiova aikoo peittellä valtavia tappioita?" Sitten tapahtui Kiovan kannalta "kuin tilauksesta" lennon MH17 maahansyöksy Donetskissa ja vaikean rintamatilanteen peittely on jatkunut valtaisan mediakohun varjossa.
Perjantaina 25.7. Donetskin aluehallinto julkaisi Ukrainan hallituksen korkeimman johdon keskinäisen raportoinnin mm. Kiovan tappioista ja rintamakarkureiden määristä kuluneiden noin kahden viikon aikana (raportti on kaksiosainen ja kuvissa alla). Ensimmäinen sivu on ajankohtainen raportti presidentille, jota tukemaan on liitetty Ukrainan puolustusministeriön vastikään koostama muistio tappioluvuista.
Raportin on laatinut Ukrainan turvallisuuspalvelun päällikkö V.O. Nalyvaichenko 19.7. ja kyseinen henkilö on kirjoittanut vielä käsin luovutettavaksi viestillä "jatketaan kunnes voitetaan!" 20.7. presidentti P.A. Poroshenkolle. Raportin autenttisuus on taattu julkaisijoiden ja sen kääntäjien (englanniksi) toimesta.
Olen valmis ottamaan päätoimittajariskin raportin julkaisemisesta tutkittuani laajasti sen sisällöstä käytyjä keskusteluja. Venäläiset asiantuntijat kiistelivät lopulta ainoastaan yksittäisistä sanoista ja niiden oikeista käännöksistä, mutta varsinaista dokumentin aitouden mitätöintiä vedoten väärennösepäilyihin en ole löytänyt.
En tiedä onko raporttia ehditty kiistämään tai vahvistamaan Kiovan hallinnosta, mutta todennäköisesti raportti kiistettäisiin, koska koko sotilaallinen katastrofi Itä-Ukrainan rintamalla on muutenkin jo epäuskottavalla tavalla vähätelty tai vaiettu. Eikä ole kulunut heinäkuun aikana päivääkään, ettenkö olisi henkilökohtaisesti lukenut rintamaraportteja Itä-Ukrainan konfliktin kehityksestä. Siihen nähden raportissa ilmoitetut luvut voivat hyvinkin pitää paikkaansa.
 
Vaikka jo nyt puhutaan valtavista tappioista, yhteenlasketut aluejoukkojen esittämät arviot vihollisensa tappioista ovat olleet jopa vieläkin suurempia.

Ehdimme ennen MH17-lennon tragediaa kertomaan muutamassa uutisessa, että tilanne Itä-Ukrainan konfliktissa olisi muuttunut Kiovan joukoille vaikeaksi, mutta viimeistään ukrainalaissotilaan hätähuuto Ukrainan uutisissa sai vakuuttumaan, että Donetskin ja Luhanskin aluejoukot olivat todellakin käynnistäneet voimakkaat ja menestyksekkät vastahyökkäykset, joiden keihäänkärjet olivat osuneet Donetskissa Marinovkaan ja Luhanskissa Izvarinon alueille.
Kiovan joukkojen raportoitiin kärsineen kovia tappioita aluejoukkojen raporteissa. Länsi-Ukrainassa ja länsimaissa vaietun vastahyökkäyksen alkamisesta on kulunut tänään noin kaksi viikkoa. Tapahtumat johtivat mottien syntymiseen ja suuret osastot Kiovan joukkoja saarrettiin ns. "The Cauldronin" motteihin Etelä-Donetskissa.
Venäjän englanninkielinen media on raportoinut taisteluista yksittäisiä tapahtumia, mutta lennon MH17-mediakohu hiljensi myös venäläismediat rintamatilanteiden tarkasta seurannasta. Suurin kohu on kuitenkin laantumassa ja tuoreimmat tiedot tukevat jälleen alla kokonaisuudessaan käännetyn Kiovan presidentillisen raportin sisältöä.
Voimme lähteä olettamuksesta, että dokumentti on aito. Aika näyttänee kehityksen ja vahvistaa tai jättää vahvistamatta dokumentaatioin aitouden, joka raportissa esitettyjen dramaattisten päätelmien mukaan tullaan näkemään jo päivien sisällä. Raportin on kääntänyt englanniksi Valentina Lisitsa.

Turvallisuuspalvelun johtajan raportti presidentti Poroshenkolle 19.7.2014
Minä raportoin,
Heinäkuun 14. ja 19. välisenä aikana me olemme todistaneet katastrofaalisen kasvun (3 437 ihmistä, tai 47 %) karkureiden määrissä armeijan yksiköistä ja kansalliskaartissa - verrattuna viime viikon lukuihin (1 847 ihmistä, 25 %). Erikseen tästä, samalla ajalla taistelussa kadonneiden lukumäärä on myös kasvanut (1 344 ihmistä. 47 %, viime viikolla 344 ihmistä, 10 %).
Tämä ilmiö liittyy kasvaneeseen vihollisen aktiviteettiin Donetskin ja Luhanskin alueilla kuten myös kasvaneisiin tappiolukuihin mainituissa organisaatioissa. Tämä tosiasia (negatiivisesti) vaikuttaa taisteluarvoon miehistöissä ja tekee ATO:n jatkamisen mahdottomaksi. Negatiivisen kehityksen jatkuessa samalla tasollaan, arvioin, että 2/3 osaa aktiivisista taisteluyksiköistä, jotka parhaillaan ottavat osaa ATO:hon yksinkertaisesti katoavat olemasta niinkin nopeasti kuin 4-5 päivässä.
Tavoitteena säilyttää taistelukyky armeijamme organisaatioissa, ehdotan että suoritamme vetäytymistoimet sotilasyksiköillemme Dopropilian ja Smolyaninoven alueelle. Ammustäydennysten , uudelleenryhmitysten ja henkilöstöstä ainakin 60 % vaihtojen jälkeen, me voimme jatkaa offensiivia.
Allekirjoitus,
Ukrainan turvallisuuspalvelun johtaja, V. Nalyvaichenko
Tukee allekirjoituksellaan,
Turvallisuuspalvelun terrorismin vastaisen keskuksen päällikkö, B. Hrytsak
 
Viralliset Ukrainan armeijan tappioluvut heinäkuun 9.-15. väliseltä ajalta
Raportin on allekirjoittanut sisäministeri Arsen Avakov ja V. Gritsak, ATO:n päällikkö. Kääntänyt englanniksi Gleb Bazov.
"...Me myönnämme mahdollisuuden, että kaikki taistelijat on separatistit puhdistaneet.
Laajassa keskityksessä taistelijoita lentokentän lähelle, kuten myös mahdollisuuksien puuttuessa evakuoida kansalliskaaertin jäseniä Donetskin lentokentältä, minä ehdotan Ukrainan armeijan vetämistä Avdeevkan alueelle, jotta uudelleenryhmitämme ne hyökkäyksten jatkamiseksi separatisteja vastaan."
Tappioluvut Ukrainan armeijassa sekä militanttien keskuudessa ja siviilien osalta Donetskin ja Luhanskin alueella (ajalla 9.-15.7.2014)

UKRAINAN ARMEIJAN TAPPIOT
1. Kuolleita taistelussa: 1 600
2. Haavoittuneita taisteluissa: 4 723
3. Taisteluvaunuja: 35
4. Panssaroituja taisteluajoneuvoja: 96
5. Tykistöä: 38
6. Lentokoneita: 7
7. Helikoptereita: 2
8: Autoja: 104

ALUEJOUKKOJEN (MILITIA) TAPPIOT
1. Kuolleita taisteluissa: 48
2. Haavoittuneita taisteluissa: 64
3. Taisteluvaunuja: 2
4. Panssaroituja ajoneuvoja: 0
5. Tykistöä: 5
6. Autoja 8

SIVIILITAPPIOT
1. Kuolleita: 496
2. Haavoittuneita: 762

Allekirjoitukset: Arsen Avakov ja V. Gritsak

Toim huom! Kun laskemme yhteen raporteissa mainuttuja kuolleita, haavoittuneita ja palveluksesta karanneita, puhumme jo reilusti yli 10 000 miehen kokonaistappioista - vain parissa viikossa. Esimerkiksi ilmoitetut lentokoneiden tuhoutumismäärät ovat linjassa aluejoukkojen ilmoitusten kanssa. Lisäksi on otettava huomioon, että näissä raporteissa lasketaan myös mm. vakavat kaluston rikkoutumiset.
Aluejoukkojen mainitun 6 vuorokauden suhteettoman pienen tappiomäärän selittää se, että raportissa puhutaan juuri siitä ajankohdasta, jolloin aluejoukot avasivat vihollisen yllättäneen tuhoisan tykistö- ja rakettitulen suojaamattomiin ja marssilla olleisiin prikaateihin. Joukot siis houkuteltiin etenemään varomattomasti, joka olikin Strelkovin virittämä ansa Venäjän rajan suuntaisesti, johtaen Cauldronin mottien syntymiseen. Jalkaväki- ja panssarihyökkäyksiä nähtiin kun motti halkaistiin kahtia Marinovkassa.

Ukrainan armeijan yksikkö tuhottu - ukrainalaissotilaan kuvaamana (24.7.2014) 


Ukrainan turvallisuuspalvelu pidättänyt maan korkeinta sotilasjohtoa
Yllämainittuja kovia kokonaistappioita ja suurta rintamakarkuruutta tukee Ukrainan median tuoreet tiedot (24.7.2014) että ainakin kolme maan korkeimpaan sotilasjohtoon kuulunutta upseeria epäillään maanpetoksesta. Epäillyt ovat kenraaleja ja everstejä. Asiasta kertoi Ukrainan tiedustelupalvelun päälikkö Mykola Malomuch.
Syytökset johtuvat tapahtumista Itä-Ukrainan rintamilla ja heitä kutsuttiin "pettureiksi". Tarkkaa lukua pidätetystä upseerikunnasta ei kerrottu. Taktiset epäonnistumiset on asetettu nyt heidän harteilleen.
Malomuzh on vakuuttunut siitä, että "Ukraina tarvitsee yhteisen sotilaskomennon, jonka nimittää maan presidentti, ja joka toteuttaa päivittäin operaatiot eikä jätä ihmisiä - 79., 72., 24. ja 45. prikaatissa tuhoon. Tämä on epähyväksyttävää", hän sanoi.
Mainitut prikaatit ovat esiintyneet usein aluejoukkojen raporteissa, joissa on puhuttu niinikään tuhansien Kiovan joukkojen sotilaiden kuolemista sekä haavoittumisista ja raportoitu suurista materiaalituhoista, joihin ylläolevan tappioraportin tiedot täsmäävät. Aluejoukot ovat myös kertoneet, ettei heidän vihollisellaan useinkaan ole suurta taistelutahtoa ja karkaamisia on havaittu.
Ukrainan poliittista ja sotilaspoliittista kriisiä arvioidessa on otettava lisäksi huomioonpääministeri Jatsenyukin eroaminen tehtävistään torstaina 24.7., joka johti helmikuussa vallankaappauksen jälkeen tehtäviinsä nimetyn hallituksen automaattiseen eroamiseen. Mitkä siis olivat pääministerin eron todelliset motiivit? Liikkuvien epäilysten mukaan Ukrainan valtionkassa ammottaisi tyhjyyttään jo 1. elokuuta.
Torstain istunnossa Ukrainan parlamentti lisäsi entisestään maan johdon valtuuksia lähettää 15 uutta yksikköä maan armeijasta ottamaan osaa taisteluihin Itä-Ukrainassa. Suurista materiaalituhoista kertoo myös Poroshenkon vaatimus maan asetehtaille kiihdyttää äärimmilleen varustetoimituksia taistelujoukoille. 

79. prikaatin tuhottua kalustoa (24.7.2014)

Tuoreet raportit tukevat näkemystä Kiovan sotilaallisesta katastrofista
Aluejoukkojen komentajan Igor Strelkovin raportti 24.7. kertoo jatkuvista kiivaista taisteluista useilla Donetskin alueilla, kuten erityisesti Marinovkassa ja Dubrovkassa, jotka ovat lisänneet varmasti Kiovan joukkojen tappioita entisestään.
Hänen mukaansa aluejoukkoja vastaan kamppailevat Kiovan joukot ovat voimakkaasti demoralisoituneita. Strelkovin mukaan vastikään alueelle lähetetty kansalliskaartin Azov-pataljoona on kärsinyt kovia tappioita. Hän kertoo aluejoukkojen kärsineen 50 miehen tappiot, mutta vihollisen ovat olleet moninkertaiset.
Strelkovin mukaan Kiova on aloittanut hautaamaan kuolleitaan kentälle, tämä tapahtuu ilmeisesti peittääkseen edelleen suuria tappioita.
Mottitaistelu "The Cauldronissa" jatkuu, jossa saarrettujen Kiovan joukkojen tilanteen kerrotaan heikentyvän nopeasti. "Kiovan joukot vain istuvat paikoillaan ja odottavat saarroksen murtamista", kertoo Strelkov. 
Aluejoukot tulittavat aluetta tykistöllään ja muilla aseilla, mutta ammuspulasta johtuen mottiin jääneet sotilaat vastaavat jatkuvasti vähemmän tulitukseen. Alueella on syttynyt suuria maastopaloja. Kiovan joukkojen ajoneuvot ovat suurelta osin palaneet eikä joukoilla ole polttoainetta ajoneuvoihin jäljellä. Osa joukoista on onnistunut murtautumaan ulos saarrostuksista, mutta nämä paot ovat tapahtuneet jalkaisin jättäen taakseen sotilaskaluston, kertoi Strelkov. Pakenijoiden kerrotaan suuntaavan Venäjälle eikä antautumista uskalleta tehdä. Vetäytymisissä taakse jätetyt haavoittuneet ovat saaneet aluejoukoilta sairaanhoidon.
Tietoja Kiovan joukkojen rintamakarkureista tukevat siviilien lausunnot, jonka mukaan Kiovan joukkojen hallinnassa oleville alueille mm. Mariupoliin on tullut suuret määrät tuntemattomia siviilimiehiä, jotka "ovat pakolaisia jostain". Nämä miehet hakevat suojaa paikallisten ihmisten ja vartioivien kansalliskaartin osastojen luota.
Alueiden asukkaat Kiovan miehittämillä Donetskin alueella ovat huolissaan miehittäjäjoukkojen voimakkaasta ryyppäämisestä ja vastuuttomasta käytöksestä, johon raportoidaan kuuluvan mm. murhia, ryöstelyä ja muita väkivallantekoja. Ihmisiä kerrotaan kadonneen kansalliskaartin suorittaessa pidätysoperaatioita valtaamillaan alueilla.

Videolla nähdään jälleen erään Kiovan armeijan osaston tuhoutuminen tykistöllä - kiikarikameralla (23.7.2014): 

Janus Putkonen 

Huom. videot voi katsoa;   http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=3&id=11325

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti