Perussuomaliseen elämän ristiriitaan, analyysi heidän ristiriitaiseen sisäiseen maailmaansa

Kuten jo varmasti kaikki tiedämme, ovat Perussuomalaiset rikkoneet erottamisillaan sääntöjä useamminkin. Porukkaa leimaa täydellinen kyvyttömyys käsitellä ylipäätään ongelmia siis erityisesti sisäisiä ja ulkoisia ongelmia. Ulkoisia kuvaa hyvin tämä monokulttuurisuuden ylistäminen ja monikulttuurisuuden tuomitseminen.

 Vertaamalla nyt näitä tietoomme saatettuja ongelmaryhmiä toisiinsa, huomamme että ne selittävät hyvin ristiriitaisesti samaa asia. Kyvyttömyyttä käsitellä asioita laajemmin niiden todellisissa, yksityisissä, erikoisissa ja yleisissä yhteyksissään. Erilaisuus tuomitaan, vaikka juuri erilaisuudesta sikiää mahdollisuus, kuten heidän joukossaan puolestaan ristiriitaisesti kilpailukyky yhteiskuntaa ylistetään. Tiedämme myös kansojen sekoittumisen merkittävyyden myös rotujen terveyden kannalta tärkeäksi. Niinpä mono kulttuurisuus tarkoittaa rodun ja kansan kulttuurin sisäistä tuhoutumista ja vastaavasti monikulturisuus rodun ja kulttuurin sisäistä ja ulkoista kehittymistä.

 Rasistisella mielellä on ristiriitansa jota se ei osaa käsitellä, koska se pelkää erilaisuutta. Yleisenä ilmiönä tämä esiintyy niinkin hullussa ja yleisessä ilmiössä kuin auktoriteetti uskossa, jota pj. Soini heille edustaa, mutta joka paljastaa silti vain tyhjän populismin. Auktoriteetti usko toki heijastu laajemminkin suomalaisessa asenteessa, tiedämmehän sen, että jos mielipide tai kirjoitus tulee ulkoapäin se on merkittävä, mutta jos sisältäpäin, hyvin perusteltukin sitä ei edes huomioida.

Nyt, kun olemme havainneet tämän persu ongelman, voimme tarkastella samaa muiden kohdalla ja todeta että ei kaukaa lippaa heilläkään. SKP mm. on osoittanut kyvyttömyyttä erilaisuuteen, mutta niinkin merkillinen ryhmä kuin Keravan pikku punikit eli PTAJ järjestö, syyllistyvät samaan.

Tarkastelua laajennettaessa, tulee pakosta huomioitavaksi, onko heillä enemmänkin ilmiössä yhdistäviä tekijöitä ja löytyyhän niitä. Kirjoitushan selittää ne esiin, joten siitä nyt miettimään niin ei tarvitse toistaa.

Ääripäissä on siis samaa traumaa, joka paljastuu suvaitsemattomuutena, vaikka luulisi sen olevan niillä vastakohtaista niin eipä olekaan.

Mutta mitäs siinä heidän välissään, siellä missä ei ristiriitaa edes tunnu olevan, mitä siellä sitten on, tyhjyyttä vai?

Hannu Rainesto