tiistai 11. marraskuuta 2014



Kapitalismin lähitulevaisuus koskee meitä kaikkia



Tässä kriisissä, kaaoksessa jossa maailmalla ja myös Suomessa parhaillaan ollaan ja vain globaalin kapitalismin pelastamiseksi, jakamassa maailmaa kahtia. Se missä rajat ja jakolinjat lopulta kulkevat on oikeasti yksi lysti, sillä yhdeltäkään pikkumaalta ei tästä kysytä yhtään mitään.
Kyse on samalla myös siitä mikä on Euroopan tulevaisuus, sehän on mantereena vain pieni niemeke Aasian kyljessä. Taloudellisesti Eurooppaa ei enää ole kuin kuluttajana ja pian ei enää sinäkään ja museona se voisi elää, mutta museoille ei ole taloudellista tarvetta. Riippuu siis aivan siitä miten Aasialainen ihminen kokee museoiden tarpeen, heihin nähdenhän ne ovat vain sen riistäjäjoukon eliitti kulttuurin säilömistä, joka riisti ja raiskasi heitä vuosisatoja, jos ei vuosituhansia.

Kapitalismi perustuu pääomien uusintamiskiertoon työvoimaa riistäen ja tälle työvoimalle kaiken tuotetun myyden. Tämä on se arvonluontimekanismi joka on tehnyt kapitalismista sen mikä se on, luokkayhteiskunta jossa rikkaat rikastuu yhä pienenevämmäksi eliitiksi ja työväki päinvastoin yhä suuremmaksi kurjalistoksi. Muuten sivuhuomautuksena, tämä on aivan siten kuin kapitalismin kritiikissä 1800-luvulla asia analysoitiin ja kuvattiin.

Kylmä ja kuuma sota ovat ne kapitalismin tämän hetken pelastajat ja tietysti sitä olisi myös tyhmenevät ihmismassat, joilla olisi valtaa vaan ei älyä sitä käyttää. Olemme siis oravana siinä pyörässä jota suuromistajat pyörittävät ja suurin osa meistä oravista haluaa jatkaa pyörittämistä, mitään kyseenalaistamatta. Olemme todella onnettomien tähtien alla hokemassa positiivisuutta, kunnes polttouunit sen lopettavat.


Hannu Rainesto

2 kommenttia:

  1. HEI! Mikä Kapitalismi riistää ja mikä taas ei? Onko Teille Hantu Retee selvillä se, että KM PÄÄOMA 1,2 ja 3 on vain ja ainoastaan tutkimus siitä asiasta, että miten LUONTAISTALOUS muuttui Vaihdantatalous rp:ksi ja että miten VAIHDANTATALOUS toimii tai sitten ei?

    Nyt Toveri Hantu Retee täytyy tajuta ja muistaa myös se, että Vaihdantatalous rp:tä on jossain muodossa ollut jo silloin, kun Ihmisapinat eli Hantu Retee rp:n aatekaverit alkoivat tulla alas puista, sillä jo tällöin huomattiin se, että yksi osaa tehdä yhden asian paremmin kuin joku toinen ja että kivityökaluihin sopivaa kiviraaka-ainetta ei ollut joka paikassa, joten tarvittiin markkinat. Niin ja nyt ilman markkinoita ei ollut mahdollista kohdentaa kysyntä-tarjonta-kuviota siten, että kaikkien toimijoiden olisi ollut mahdollista saada tarvitsemansa Raaka- ja Apuainevaranto sopuhintaan.

    Jos Toveri Hantu Retee haluaa kuunnella Talousasiaa, niin hänen pitää nyt huomata se, että Vaihdantatalous eli Pääomatalous on ollut kuvioissa mukana jo silloin, kun Hantu Retee rp:n aatekaverit eli toverit ovat alkaneet laskeutua alas puista. Nyt Hantu Retee rp;n kaverien Pääomatalous aikojen alussa on ollut käytännössä ns. Työpajakapitalismi rp:tä, kun taas se KAPITALISMI eli Pääomatalous, joka tuntee nimen TEOLLISUUSKAPITALISMI, on alkanut kehkeytyä ja muotoutua Länsi-Euroopan alueella kuten Iso Britannia, Ranska jne. joskus 1700-luvulla.

    Niin ja nyt Toveri Hantu Retee on varmaankin unohtanut sen, että TALOUSHISTORIA ja samalla YLEINEN HISTORIA ei tunne kuin kaksi Talousjärjestelmää nimittäin LUONTAISTALOUS ja Työnjakoon perustuvan Vaihdantatalous eli Pääomatalous eli KAPITALISMI rp:n, joten nyt on Hyvä Kysymys se, että minkälainen voisi todellakin olla Sosialistinen tai Kommunistinen Talous- ja Yhteiskuntajärjestelmä. Mitähän nyt Hantu Retee ja Kumppanit haluavat ehkä vastata? Haluan nyt erityisesti, että Toveri Ylinero ja Puolueneuvos Hantu Retee korostaa sitä asiaa, että jos me haluamme korvata jonkun talousjärjestelmän jollain toisella, niin meidän kai pitäisi ensin itsellemme tehdä selväksi sen asian, että mitä kaikkea ihmeellistä ja kummallista ns. UUSI ja Riistosta Vapaa Talous- ja Yhteiskuntajärjestelmä pitää sisällään tai sitten EI.

    Me voimme vielä todeta sen asian, että VALTIOSOSIALISMI ja SOSIALISMI ovat täysin eri asioita. Nyt Valtiososialismi siis Kansalliskommunismi, Kansallissosialismi ja Kansallisdemokratismi ovat sellaisia, jotka voidaan Teräsmiesaatteen määräämällä tavalla toteuttaa yhdessä kansallisvaltiossa, kun taas Pelkkä Sosialismi tai Kommunismi ovat perustaltaan täysin kansainvälisiä siis sellaisia, jotka voidaan toteuttaa vain ja ainoastaan koko TELLUS-planeetan mitassa. Meidän pitää vielä muistaa se asia, että Saksalainen Sosialismi on USKONTO siis sellainen, joka jotain kautta pohjautuu Salatieto eli OKKULTISMI rp:hen kuten myös Pirunpalvonta eli SATANISMUS rp:hen. Valtiososialismi rp:n se alaosasto, joka on nimeltään Kansallissosialismi ei ole sama asia kuin Saksalainen Sosialismi vaan Valtiososialismi rp:n alaosasto ja vielä sellainen kuvio, joka voidaan kehitellä toimintakuntoon yhdessä ainoassa kansallisvaltiossa ja vielä siten, että kaikissa muissa TELLUS-planeetan valtioissa olisi vallassa kovan tason Yksityinen Yrittäjyys ja Pääomatalous.

    VastaaPoista

    VastaaPoista
  2. HEI!

    Miksi tällä Suomen Kommunistinen Puolue Suomi24 -palstalla erittäin maltillisia kirjoituksia sensuroidaan? Onko Teillä Arvoisat Tarkastajat sellainen käsitys, että sellaiset Toverit kuin Työeläkeläinen, AP, Kyselijä X ja vastaavat ovat sellaisia, joilla on ainoina oikea tieto siitä asiasta, että mitä kaikkea tarkoittaa Kommunismi ja Sosialismi? Nyt väitän siten, että nämä SINIMUSTAT-yhteisön aktiivit ovat sellaisia, että HE eivät tutki ja selvittele HISTORIA-asioita SOSIAALIFILOSOFIA rp:n keinoin vaan MORAALIFILOSOFIA siis Etiikka, Estetiikka, Aksiologia ja Teologia rp:n avulla.

    Minä ainakin ihmettelen vielä sitä, että MIKSI Sinimustat-yhteisö ei ole tuonut Talvisodan Sotataktisia Topografikarttoja meidän katunarrien ja kulkurien ihmeteltäväksi, vaikka ne on todistettu olevan olemassa ainakin erään RAUK-oppilaan ja nykyisen Reservin Upseerin sekä hänen kaveriensa toimesta. On kuitenkin hyvä muistaa myös se asia, että on olemassa sellainen väite kuin VALE, EMÄVALE ja SOTAHISTORIA ja että tämä pätee erityisesti sellaiseen ongelmakenttään kuin UKRAINA.

    Nyt on myös LÄNSIMEDIA rp:kin hyvä muistaa se asia, että VALOKUVA ja erityisesti VIDEOT eivät todista tasan tarkkaan yhtään mitään, sillä kun esimerkiksi ostaa DIGI- eli TAVU-kameran, niin samalla saa monta kuvienkäsittelyohjelmaa, ja joiden avulla voimme yhdistää eri lähteistä saamiamme kuvia toinen toiseensa. Kun kuvat ovat todella äärimmäisen epävarma todistuskeino, niin pitää kai miettiä ja yrittää etsiä toisia todistelähteitä.

    Nyt minusta ME voimme kysyä sitä asiaa, että KUKA tai ketkä hyötyvät Ukrainan Malesialaiskoneet alas ampumisesta. Hyötyvätkö ns. Separatistit eli Itä-Ukrainan taistelijat vai jotkut muut? Mitä nyt Oikeistoyhteisö haluaa vastata? Jos väitän siten, että separatisteille eli Itä-Ukrainan vastarintaliikkeelle ei Malesialaiskoneen alas ampumisesti ole seurannut kuin ongelmia ongelmien jälkeen, kun MAIDAN-taistelijat eli KIOVA on hyötynyt todella paljon, niin ei kai ole epäilystä siitä, että mihin tai keihin epäilykset ensi kädessä voivat kohdistua. Jos me toimimme CHRIMINOLOGIA NOVA rp:n oppijärjestelmän pohjalta, niin ensimmäiseksi pitää tutkia se, että KUKA tai ketkä hyötyvät eniten jostain rikostapahtumasta ja vasta sitten, jos voidaan osoittaa se asia todeksi, että pelkkä HYÖTY ei selitä kaikkea, niin voimme yrittää etsiä toisia mahdollisia rikollisia.

    VastaaPoista