tiistai 23. helmikuuta 2016

Talouden perusymmärrys


Talouden yksinkertaisin ymmärrys lähtee siitä, luoko toiminta uutta ainutkertaista arvoa vaiko vain kasaa olemassa olevaa yksityisiin taskuihin.
Kapitalismissa tapahtuu molempia, mutta sillä ikävällä lopputulemalla että kaikki lopulta keskittyy monopoleille, yksityisiin taskuihin.
Kansanvalta on sitä että synnytämme nimenomaan uutta ainutkertaista arvoa ja kasaamme sen yksinomaan vain kansanhyväksi, kansan omiin taskuihin.
Mikä tässä on ylivoimaista ymmärtää, en kohta enää tiedä miten rautalangan voi vääntää vielä suoremmaksi, jotta kaikki tajuaisivat kuinka väärässä ovat kapitalismia kannattaessaan ja kapitalisteja puolustaessaan.
Koittakaahan nyt vielä kerran yrittää avata silmänne, kohta se on myöhäistä ja teitä viedään kuin vierasta sikaa teuraalle Kokoomuksen, Keskustan ja Perussuomalaisten toimesta.
Hallinnollemme, kansanedustajille, ministereille ja virkamiehille, tämä on ainakin liian vaikeaa ymmärtää, mutta he eivät olekaan kansakuntamme kultamunia!

Hannu Rainesto

3 kommenttia:

  1. Kauan Eläköön Isänmaan Ystävien edistykselliset yhteisöt nimeltään VALKOKAARTI, RUSKEA KAARTI ja RUSKEA TALO sekä VIHREÄ KAARTI. Nyt meidän tunnus on kuulemma sama kuin ALAS PUNIKKISAASTA rs:n yhteisö PUNAKAARTIEN KESKUSJÄRJESTÖ. Niin ja miten on todella tässä ja nyt Ajatuksen Työn Sankarit sekä Näreet ja Aidan Seipäät? Mitä nyt haluavat vastata Eräälle Katunarrille ja Kulkurille sellaiset Puoluenerot kuten HT+HR?

    VastaaPoista
  2. Nyt kannattaa muistaa se, että mitä kaikkea pitää sisällään KU:n ns. Venäjä-Viha ja vielä erikoisen kova ViherL:n VenäjäViha, vaikka molemmat vaahtoavat siitä asiasta, että HE haluavat taistella kaikin mahdollisin keinoin ihmisoikeuksien puolesta. Nyt Hyvä Kysymys on esimerkiksi se, että MIKSI Vasurien TOIVO- ja KORVA-remmi haluaa puolustaa erittäin kovatasoista Ukrainan Okkultista Äärimmäinen Oikeisto rs:ää. Niin ja nyt toinen HYVÄ KYMYS on se, että Miksi Vasurit eli VL on sitä mieltä, että HYVÄ LÄNSI koostuu vain ja ainoastaan Täydellisistä Pyhimyksistä, kun taas PAHA ITÄ eli ns. Isovenäläinen Kansakuntayhteisö on täysin saasteinen Hylkiö- ja Rikollissaastayhtymä ja vielä sellainen, jossa erilaiset Mafiapomot määräävät kaikesta ja vielä siten, että eivät noudata mitään sellaista asia kuin Oikeusvaltioasia ja Kansainvälinen Lainsäädäntö rs:ää. Nyt haluan kysyä vielä sitä asiaa, että MIKSI Länsilehdistö muutti täysin omaa sanomalehtilinjaansa vuosien 2013 ja 2014 vaihteessa, kun Länsilehdistö tiedotuskuvioissa vielä vuonna 2013 painotti sitä, että Ukrainassa Oikeistosektori eli RIGHT SECTOR ja SVOBODA uhkasivat tapaa ja jopa tappoivat Itä-Ukrainan venäjänkielisiä ja kommunisteja sekä muualla Ukrainassa myös ainakin uhattiin ja myös hakattiin venäläisväestöä ja vasemmistolaisia sekä vastaavia. Kun nyt vuosi 2013 vaihtui vuodeksi 2014, niin Länsilehdistön kuten myös KU:n ja VL:n sekä ViherL:n tiedotus muuttui sellaiseksi, että Oikeistosektori, Svoboda ja vastaavat Kiovan Maidan-aukiolla harjoittivat vain mielenosoitusten muodossa sellaista kansalaistoimintaa, jonka avulla haluttiin ajaa Ukrainaan parempaa kansan hyvinvointitasoa ja myös ihmisoikeuksia. Nyt sitten kiellettiin kaikki se tieto, jota nämä Läntiset Lehdet olivat levittäneet vuoden 2013 aikana ja nyt Ukrainan ongelmien pääaiheuttajaksi muuttui VENÄJÄ ja kaikki tähän liittyvä. Minä ainakin nyt ihmettelen sitä, että MIKSI vuoden 2014 alusta kaikki Maidan-aukion mielenosoittajat muuttuivat myös Vasurien ja ViherL:n toimijoiden keskuudessa täydellisiksi Pyhimyksiksi, kun taas Venäjää alettiin syyttää kaikenlaisen pahan ja kamalan aiheuttajaksi. Olisiko nyt liikaa pyydetty se, että esimerkiksi KU ja ViherL kertoisivat syyn siihen, että MIKSI Ukrainatiedotus muuttui täysin, kun siirryttiin vuodesta 2013 vuoteen 2014? Olitteko TE saaneet väärää ja harhauttavaa tietoa vuoden 2013 aikana Kiovan Maidan-aukion ja vastaavista tapahtumista ja TOTUUS Teille selvisi vastaa vuoden 2014 alkupuolella? Olisiko nyt liikaa pyydetty se, että vuoden 2016 aikana TE kertoisitte myös meille Kulkureille ja Katunarreille ne tosiasiat, että miksi piti muuttaa vuonna 2014 tiedotus länsilehdistössä täysin päinvastaiseksi verrattuna vuoteen 2013, niin MIKSI todella?

    Tykkää · Vastaa · Hetki sitten

    ..



    Kalervo Krekula









    Kirjoita kommentti...









    VastaaPoista
  3. Nyt kannattaa muistaa se, että mitä kaikkea pitää sisällään KU:n ns. Venäjä-Viha ja vielä erikoisen kova ViherL:n VenäjäViha, vaikka molemmat vaahtoavat siitä asiasta, että HE haluavat taistella kaikin mahdollisin keinoin ihmisoikeuksien puolesta. Nyt Hyvä Kysymys on esimerkiksi se, että MIKSI Vasurien TOIVO- ja KORVA-remmi haluaa puolustaa erittäin kovatasoista Ukrainan Okkultista Äärimmäinen Oikeisto rs:ää. Niin ja nyt toinen HYVÄ KYMYS on se, että Miksi Vasurit eli VL on sitä mieltä, että HYVÄ LÄNSI koostuu vain ja ainoastaan Täydellisistä Pyhimyksistä, kun taas PAHA ITÄ eli ns. Isovenäläinen Kansakuntayhteisö on täysin saasteinen Hylkiö- ja Rikollissaastayhtymä ja vielä sellainen, jossa erilaiset Mafiapomot määräävät kaikesta ja vielä siten, että eivät noudata mitään sellaista asia kuin Oikeusvaltioasia ja Kansainvälinen Lainsäädäntö rs:ää. Nyt haluan kysyä vielä sitä asiaa, että MIKSI Länsilehdistö muutti täysin omaa sanomalehtilinjaansa vuosien 2013 ja 2014 vaihteessa, kun Länsilehdistö tiedotuskuvioissa vielä vuonna 2013 painotti sitä, että Ukrainassa Oikeistosektori eli RIGHT SECTOR ja SVOBODA uhkasivat tapaa ja jopa tappoivat Itä-Ukrainan venäjänkielisiä ja kommunisteja sekä muualla Ukrainassa myös ainakin uhattiin ja myös hakattiin venäläisväestöä ja vasemmistolaisia sekä vastaavia. Kun nyt vuosi 2013 vaihtui vuodeksi 2014, niin Länsilehdistön kuten myös KU:n ja VL:n sekä ViherL:n tiedotus muuttui sellaiseksi, että Oikeistosektori, Svoboda ja vastaavat Kiovan Maidan-aukiolla harjoittivat vain mielenosoitusten muodossa sellaista kansalaistoimintaa, jonka avulla haluttiin ajaa Ukrainaan parempaa kansan hyvinvointitasoa ja myös ihmisoikeuksia. Nyt sitten kiellettiin kaikki se tieto, jota nämä Läntiset Lehdet olivat levittäneet vuoden 2013 aikana ja nyt Ukrainan ongelmien pääaiheuttajaksi muuttui VENÄJÄ ja kaikki tähän liittyvä. Minä ainakin nyt ihmettelen sitä, että MIKSI vuoden 2014 alusta kaikki Maidan-aukion mielenosoittajat muuttuivat myös Vasurien ja ViherL:n toimijoiden keskuudessa täydellisiksi Pyhimyksiksi, kun taas Venäjää alettiin syyttää kaikenlaisen pahan ja kamalan aiheuttajaksi. Olisiko nyt liikaa pyydetty se, että esimerkiksi KU ja ViherL kertoisivat syyn siihen, että MIKSI Ukrainatiedotus muuttui täysin, kun siirryttiin vuodesta 2013 vuoteen 2014? Olitteko TE saaneet väärää ja harhauttavaa tietoa vuoden 2013 aikana Kiovan Maidan-aukion ja vastaavista tapahtumista ja TOTUUS Teille selvisi vastaa vuoden 2014 alkupuolella? Olisiko nyt liikaa pyydetty se, että vuoden 2016 aikana TE kertoisitte myös meille Kulkureille ja Katunarreille ne tosiasiat, että miksi piti muuttaa vuonna 2014 tiedotus länsilehdistössä täysin päinvastaiseksi verrattuna vuoteen 2013, niin MIKSI todella?

    Tykkää · Vastaa · Hetki sitten

    ..



    Kalervo Krekula









    Kirjoita kommentti...









    VastaaPoista