sunnuntai 6. joulukuuta 2015


Romantiikka ei sovi työväenliikkeen toimintamenetelmäksi!



Syytän STP:n, SKP:n, KTP:n ja käytännössä kaikkien sosialismiin pyrkivien puolueiden ja yhdistysten johtoa älyllisestä laiskuudesta ja osaamattomuudesta. Heillä ei muuta otetta olekaan kuin romanttinen, subjektiivinen ote työväen vapautuksen eli vallankumoukseen. SDP tietysti kuuluu joukkoon, mutta se ei tavoittele edes sosialismia. SDP:ssä ollaan täysin avoimesti työläistä vastaan, kunhan ymmärtää tarkastella sen käytäntöä eikä puheita. Vasemmistoliitossa ei edes ymmärretä tänä päivänä että, on käynnissä luokkasota.

NL:n kaatuessa, pakeni paikalta ensimmäisenä kaikki romantiikot, jotka olivat vain luulleet. Oikeat teoreetikot eivät ole vieläkään luovuttaneet, koska teoria ei sitä heille salli. Falsifiointi eli teorian kaatuminen edellyttää, että kaatuvan teorian premissit edes ovat olleet oikein, NL:n kohdalla ei tämäkään näin ollut. NL ei ollut kommunistinen, eikä edes valmiiksi sosialistinen vaan edelleen siirtymävaiheessa feodalismista ohi kapitalismin, suoraan sosialismiin, ja kovin heitellen sitäkin. Kommunistinen teoria ei tunne tällaista ohi harppausta, sillä määrällisen kertymä laadulliseksi harppauksesi, ei tue mitään tällaista ohi loikkaa. Kommunistisessa teoriassa siirrytään aina tuotantotavasta toiseen kehityksen kautta, ei koskaan loikkien. Tuotantotapojen kehitysvaiheet ovat liian hitaita, jotta ne voisivat salia mitään ohi loikkimista. Ihmisen kyky kehittyä todistaa tämän hyvin, sillä tuotantotavat ovat kuin määrällisen ja laadullisen harppauksen portaita ja me seisomme aina tuotantotapamme päällä sen määrätessä kehityksemme tason.

Romanttinen ote asioihin, se on tuhoisaa kommunistiselle, tieteelliselle maailmankatsomukselle että luokkasodalle. Kommunistisen otteen perusta on objektiivinen toisin kuin romanttisen otteen, jonka perusta on subjektiivinen.

Tieteellinen ote ei riitele, sillä tieteellinen eteneminen ei ole subjektiivista vaan tosiasioihin perustuvaa. Tosiasiat eivät riitele, mutta luulot ja mielipiteet sen tekevät. Tieteellinen ote on kehittyvää, hypoteeseja etsivää ja asettavaa, strategioita ja skenaarioita luovaa eli sanalla sanoen luovaa. Tämä tieteellinen ote puuttuu täysin alussa mainituilta puolueita ja yhdistyksiämme johtavilta tyypeiltä, samoin kuin kyky yhteistyöhön muiden kuin oman sisäisen pikkupiirinsä kanssa. Poikkeuksena Punakaartien keskusjärjestö, jossa ainoana johtamisen menetelmänä on, objektiivinen tieteellinen ote asioihin.
Vaadinkin mainittuihin puolueisiin ja yhdistyksiin sitoutuvia tulemaan luokseni oppimaan, kun eivät muuten ymmärrä asettumistaan väärin taistelussa työväenluokan vapautumiseksi luokkajaosta.

Hannu Rainesto

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti