maanantai 25. elokuuta 2014



Meillä ei ole koskaan ollut yhtä paljon ja yhtä vähän samaan aikaan



Kapitalistinen kehitys on nurinkurista, ensin luodaan teknistaloudellinen ihme ja sitten se otetaan kansalta pois, jotta rikkaat rikastuisivat entistä enemmän..


Kapitalismi tuotantotapana on kuin sairaus, sitä pitää saada, kaikki haluavat mutta sairastuvat heti sitä saatuaan, mitä enemmän kapitalismia, sitä enemmän siihen sairastuneita.  
Kapitalismia voi verrata myös jumala uskoon, sillä sekin lupaa vaikka kaiken kunhan uskoo, mutta ei koskaan näytä sitä mitä on luvannut. Tosiasiassa kapitalismi jakaa meidät voittajiin ja häviäjiin jakosuhteella 1:10. Yksi voittaa yhdeksän häviää. Paradoksi syntyy siitä että nuo yhdeksän tuottavat tuon kaiken, sekä voittajat että häviäjät ja vain kuluttamalla työvoimaansa.

Työvoimamme onkin aivan jotain muuta kapitalismissa kuin olemme koskaan ymmärtäneet. Työvoimamme on rikkauden lähde, mutta se rikastuttaa vain kapitalistin, ei meitä jotka sitä itsestämme luovutamme. Tällä tapahtumalla on nimikin kansantaloudessa ”riisto”, siinä määritellään kuinka työ tulokset riistetään tuloksien tekijältä.

Liian moni meistä uskoo valheen työstä ja sen olemuksesta, erityisesti tähän syyllistyvät korkeasti koulutetut, joiden pitäisi ymmärtää enemmän, mutta ymmärtävät entistä vähemmän. Tällekin on nimi ”aivopesu”. Heistä tuleekin virkamiehiä kapitalismin palvelukseen, ei suinkaan kansan, tuon työvoimaansa kuluttavan syrjityn joukon. Valtion ja yksityisomaisuuden alkuperän tunnettuamme, ymmärrämme tuonkin paradoksin.

Hannu Rainesto

2 kommenttia:

  1. HEI! Onko kansalliskommunistinen tuotantotapa HYVÄ varsinkin, kun yleensä kovan linjan Valtiososialismi ja varsinkin Kansalliskommunismi on sellaista, että Kaupoissa ja Tavarataloissa ei ole tavaraa, ja jos on, niin se on Natsikomut IHANTOLA rp.tä siis täyttä romua ja paskaa?

    Onko Puolueneuvos HANTU RETEE ja Yrittäjäneuvos TÖPPÖ-HESSI huomanneet sitä asiaa Taloushistoria-ympyröissä, että täällä TELLUS-planeetalla ei ole ollut kuin KAKSI talousjärjestelmää nimittäin LUONTAISTALOUS ja VAIHDANTATALOUS siis PÄÄOMATALOUS eli Työnjakoon perustuva KAPITALISMI? Nyt pitää vielä korostaa sitä asiaa, että ns. TYÖPAJAKAPITALISMI on ollut olemassa jo silloin, kun Ihmisapinat siis Vallankumousiskurit tulivat alas puista ja nykyinen TEOLLISUUSKAPITALISMI alkoi muotoutua joskus 1700-luvulla siis täällä TELLUS-planeetalla.

    Haluan vielä kerran tuoda kehiin sen asian, että tähän mennessä ei ole ollut missään muodossa sellaista Talous- ja Yhteiskuntajärjestelmää kuin SOSIALISMI vaan kovan tason VALTIOMONOPOLI kuten NEUVOSTOSOSIALISMI ts. VALTIOSOSIALISMI siis Kansalliskommunismi eli NATSIKOMUT, Kansallissosialismi eli NATSISOSSUT ja Kansallisdemokratismi eli NATSIDEMARIT.

    VastaaPoista
  2. Kansalliskommunismia ei kommunismissa ole, vaan kommunismi on aina internationalismia.

    VastaaPoista